ja tuli hyvä ilmakin matkalla,
kun tulin tänne Poriin.
Lähdin tänne samaan aikaan
kuin muinakin kertoina
eli kello 9:00 ja lähden täältä kello 15:00.
Tänään käydään kuvaamassa
ja onnittelemassa Sisko Pajusta Tekunkorvessa,
joka täyttää 75 vuotta.
Sisko on sitkeä sissi ja ollut
meikäläisten kulttuurijutuissa mukana
1990 luvulta asti.
Jasmin onnittelee Siskoa 75 v johdosta
koko Satakunnan meikäläisten puolesta
koko Satakunnan meikäläisten puolesta
Outoa on se,
että ei ollut mukana sitä
meidän ihanaa omaa konetta,
kun se on rikki.
Me tuon Arin kanssa käytiin läpi,
mitä me tuolla Me Itse päivillä
kerromme ja teemme.
Minä tein yhden MindMappijutun jo
ja nyt väsään tätä blogia,
kun en oikein voi tehdä sitä blogia kotona,
kun ei ole konetta, kun se on rikki.
Ensi vuoden suunnitelma on
aika ikävä ja harmaa,
mutta toivottavasti
ja varmaan se aurinkokin paistaa risukasaan,
jospa me saataisiin jotain kivaa ensi vuonna.
Meitä ei ole täällä SEKKissä
nyt kuin 3 henkilöä
ja Ari lähti ostamaan jotain purtavaa,
niin nyt meitä ei ole kuin kaksi työntekijää
ja kummatkin ovat koneella.
Meillä on tiedossa jotain aivan ihanaa
eli meillä on 1.12 Huittisten Hullu tonttupaja Lautturin sisätiloissa,
ja tietysti me toivomme,
että saataisiin myytyä kaikki
mitä sinne tehdään.
Mutta sen näkee sitten.
Meillä on nyt viikonloppuna
Me Itse päivät Porissa
ja siellä on luvassa oikein hyvää ohjelmaa
ja missä on myös
Huittisten meikäläisetkin mukana,
kun me tuon Mirjan kanssa pitäisi
mennä yleisön eteen
kertomaan toiminnastamme.
En tiedä miten Mirja suhtautuu siihen,
no hän saa siitä enemmän kokemusta ja itseluottamusta,
niin on minullekin käynyt joskus.
Minulla on vielä kaksi kertaa
työharjoittelua täällä SEKKissä
28.11. ja 12.12. päivä
ja sitten taitaa loppua
Jassulta täällä ramppaaminen.
Sitten minulla on vielä puhujakeikka
Osallisuuden ytimessä
elokuva- ja teatteriseminaarissa
Porissa 4.12.2018.
Noh mutta se on ensi vuoden asia.
No niin nyt taitaa olla jo
jonkin näköinen juttu…
ainakin niin toivon.
päivitetty Porissa 14.11.2018 klo: 12:42
Jasmin Blomander
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti