Minun
matkani alkoi tänne Poriin kello 09:00
ja minä lähden täältä
Porista kello15:00.
Tulin tänne hyvillä mielin tulin
Arin
kanssa tekemään hommia.
SEKKissä oli koululaisia tekemässä elokuvaa,
joten me menimme Ykin konttoriin
tekemään hommia.
joten me menimme Ykin konttoriin
tekemään hommia.
Minun ensimmäinen hommani oli,
että
valitsen kuvia meidän
1.12. tapahtumaan näyttelykuviksi.
Se oli vaikeaa,
kun siellä
oli niin paljon kivoja kuvia,
mutta sain kun sainkin hyviä kuvia
omasta mielestäni.
Mutta toihan Ari tekee ne lopulliset
päätökset,
että mitä niistä sitten ottaa.
Me tuon Arin kanssa
teimme
meidän DVD kannet,
jotta ne olisi valmiit lauantaihin
mennessä.
Minä olen tykännyt olla täällä
tekemässä hommia
tuon Arin kanssa.
Täällä saa tehdä ihan rauhassa,
ei ole
mitään häirikkötekijöitä
vaan ihanan oma rauha.
Ja kun saa
toteuttaa itteänsä
eikä kukaan ei tule arvostelemaan
minua että
millä tavalla mä tätä teen.
Minulla on ollut hyvin värikäs
ja
ihana vuosi takana,
en vaihtaisi näitä vuosia mihinkään,
en
ainakaan ole pettynyt tuohon Ariin,
koska hän ja Jaana on ollut
minulle
erittäin tärkeässä roolissa.
Kaikkein tärkeintä
on ollut,
että olen saanut omalta ryhmältäni tukea.
Minulla on vielä edessä kansien laittoa
ja sun
muuta valmistelua sinne lauantaille,
kun se on jo aika lähellä
ja
kaikki valmistelut on vielä kesken,
mutta kyllä me saamme kaiken
tehtyä ennen sitä.
Meidän lauantai tulee olemaan hyvin tehty
ja
suunniteltu, ja jos oikeen hyvin menee,
niin voidaan saada vaikkapa
iloista palautettakin ihmisiltä.
No niin eiköhän tämä ollut
tässä,
en taaskaan viitsi kirjoittaa romaania teille,
jätän sen
toiseen kertaan
joten oikein hyvää
ja ihanaa joulun odotusta kaikille tontuille!!!
päivitetty
28.11.2018 kello 12:32
Jasmin
Blomander
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti