maanantai 19. kesäkuuta 2023

Hyvää Jussia toivottaa Porin meikäläisten Santeri

Morjens Taas!

Täällä Santeri. 


Juhannusta odotellessa

Porin meikäläiselle ja Osallisuus teatterille

kuuluu hyvää.


Osallisuus teatteri lähti kesälomille 13.6.2023


Itselleni kuuluu ihan jees.


Nyt kun ollaan saatu nuo hallitusneuvottelut neuvoteltua, niin pitää ihmetellä sitä, että miksi vapaasta sivityksen koulutuksesta ja asumistuesta leikataan?

Nuo rahat todennäköisesti sijoitetaan

sellaisiin asioihin, mistä ei ole mitään hyötyä meikäläisille.


Ei olisi saanut leikata noista edellä mainituista. Tää on vaan mun mielipide,

mutta muuten menee ihan hyvin.


Hyvää Jussia!!


Santeri Saarinen

 

keskiviikko 14. kesäkuuta 2023

Satakunnan meikäläisten kannanotto hyvinvoinnin turvaamiseksi kaikille

Me Satakunnan Me Itse ry:n 120 meikäläistä olemme erittäin huolissamme kehitysvammaisiin sekä erityistä tukea tarvitsevien aktiivisiin kansalaisiin sekä erityisryhmiin kuuluvien kohdistuvista leikkausuhista. Viime aikojen kehitys eikä hallitusneuvottelut lupaa meille mitään hyvää. Meidän mielestämme leikkaukset ja säästöt tarkoittavat eri asioita. Moniteräinen leikkuri uhkaa leikata hyvinvointiamme ja mahdollisuuksia olla osallisia yhteiskunnassa täysimääräisinä ja yhdenvertaisina kansalaisina.





Satakunnan meikäläisillä on päättymässä Taiteesta työtä -5 vuotissuunnitelma, jonka tavoitteena oli nostaa erityistaidetoiminnan luomat mahdollisuudet erityistä tukea tarvitsevien ihmisten kulttuurihyvinvointia tukemaan. Haluamme tuottaa erityisesti omaehtoista kulttuuria aktiivisina osallisina palveluiden tuottajina eikä vain passiivisina palveluiden kohteina. 5 vuotissuunnitelmaa tehdessä emme osanneen ennustaa koronaa, venäjän sotaa, soteuudistusten aiheuttamia haasteita, inflaatiota, vammaispalvelulain viivästymisiä eikä tulevan hallituksen mahdollisia leikkauksia. Tehty työ jää kesken, sillä vaikka työmäärä on lisääntynyt, tuki osallisuuteen ja mahdollisuuksiin saada itse vaikuttaa omiin asioihin ja ympäristöön uhkaa tyrehtyä moneen samanaikaiseen leikkaukseen.


Olemme huolissamme monesta asiasta, jotka tekevät yhdessä elämämme todella köyhäksi.


Haluamme vaikuttaa itse omiin asioihin ja Me Itse ry on olemassa siksi, että voimme toimia yhdessä.  Yhdistyksessä saamme toisiltamme tietoa, tukea ja rohkeutta. Se auttaa meitä vaikuttamaan itse omiin asioihimme.


Me Itse ry:ssä on tärkeää vaikuttaa niin, että ihmisoikeudet toteutuvat

kehitysvammaisten sekä erityistä tukea tarvitsevien ihmisten elämässä ihan tavallisessa arjessa.


Me itse tuesta on leikattu puolet ja STEA on uhannut lopettaa tuen kokonaan. Koulutus on leikkaantunut, palkalliset kehitysvammaiset irtisanottu, taustatukea ja ohjausta lomautettu, toimintarahoja leikattu 25%, matkakustannuksia vähennetty, joten emme pääse enää tapaamaan toisiamme esimerkiksi Me Itse päivillä.


Kulttuurihyvinvoinnista on leikattu tänä vuonna jo 25% ja leikkausten uhataan olevan vasta tulossa. Esimerkiksi Osallisuus teatterilla ei ole tänä vuonna varaa edes ilmaisutaidon ohjaajaan. Leikkaukset vaikuttavat kaikkeen osallisuutta ja omaan elämään vaikuttamisen toimintaan.


Olemme tehneet arvokasta kulttuurityötä ja edistäneet kulttuurihyvinvointia 4 vuosikymmellä Satakunnassa hyvin tuloksin. Olemme pystyneet kehittämään hyviä toimintamalleja ja toimintaverkoston. Nyt olemme huolissamme, että tämä kaikki kehitystyö uhkaa purkautua moniteräisten leikkureiden alla, jotka kohdistuvat kaikkein eniten vähävaraisiin ja köyhiin. 


Toimintamme perustuu avustuksiin, vapaaseen sivistytoimintaan sekä erilaisiin kokemusasiantuntija tilaustöihin. Avustukset ovat vähentyneet ja joudumme kilpailemaan hakemuksissa ammattitaiteilijoiden sekä isojen byrokraattisten julkisten sektorien kanssa. Vapaan sivistystyön koulutuksesta uhataan leikata valtavia summia pois. Kolmannen sektorin leikkaukset vaikuttavat myös meidän tilaustöihin. Tällä hetkellä ensi vuoden toimintarahoituksesta ei ole mitään varmuutta. 


Asumistukia aiotaan leikata, mutta samalla esimerkiksi kehitysvammaisten asumiskustannuksiin on tullut Satakunnassa pahimmillaan yli 230% korotukset. 


Suurin osa kehitysvammaisista saa pelkästään takuueläkettä ja elää sosiaaliturvan avulla. Suomi saa toistuvasti EU:lta moitteita liian alhaisesta sosiaaliturvasta ja tätä kurjuutta uhataan edelleen syventää. Vammaiset haluavat elää yhteiskunnassamme täysimääräistä elämää, mutta ostovoimaa leikkaamalla ja kurjistamalla mahdollisuudet osallistuuteen jäävät toteutumatta, kun ei ole varaa osallistua.


Lääkäriin pääsy on vaikeaa. Terveyskeskusten lääkärit eivät aina ymmärrä erityistä tukea tarvitsevien ihmisten tarpeita.


Amnestyn mukaan terveydenhoidon eriarvoisuus on lisääntynyt erityisesti pienituloisilla ja aiheuttaa aiheetonta kärsimystä ja inhimillisten voimavarojen menetyksiä.

 

Toivomme, että harrastukset ja koulutukset olisi ilmaisia tai tuettuja, jotta saamme harrastaa ja kehittää itseämme. Tarvitsemme normaalin harrastamisen lisäksi myös erityistä tukea liikkumiseen ja avustajiin, joten myös nämä tarpeet tulisi ottaa huomioon. Omaehtoista toimintaa ohjaavia ohjaajia ja avustajia on liian vähän, ja kun omaehtoisuutta ei tueta, kalliimpi hoidettavuus ja esimerkiksi mielenterveys ongelmat lisääntyvät.


Kansalaisopistoihin kohdistuvat leikkausuhat pelottavat meitä. Kansalaisopistot ovat harvoja mahdollisuuksia erityisryhmille saada elinikäistä matalan kynnyksen koulutusta. Meille on erityisen tärkeitä myös opintosetelit ja alennetut opistomaksut, sillä ilman näitä tukia monen olisi mahdotonta osallistua. Jos opistoilta leikataan niin kurssien hinnat nousee, ja on uhkana että kansalaisopistotoiminta loppuu meiltä. Satakunnan meikäläisillä on 14 kurssilla 120 erityistä tukea tarvitsevaa opiskelijaa, joilla ei ole varaa hintojen nousuun.  


Ruuan ja sähkön hinta on noussut, mutta toivomme, että asumiskustannukset nousisi liikaa. Meille olisi tärkeää, että linja-autot ja junat kulkisi, eikä liput olisi liian kalliit. Vain harvalla on mahdollisuuksia liikkua omatoimisesti vapaasti, tarvitsemme liikkumiseen tukea. 


Tarvitsemme enemmän oikeita palkkatöitä. Soteuudistusten ja vammaispalvelulain muutosten siirtymävaiheessa on kehitysvammaisten palkkatyön mahdollisuudet huomattavasti kaventuneet ja työharjoittelijoiden sekä avotyön tekijöiden etuja on leikattu. Samaan aikaan, kun kustannukset nousevat inflaation mukana, vammaisten omaa ostovoimaa leikataan olemattomiin.

  

Uuden vammaispalvelulain mahdollinen viivästyminen tai siirtäminen säästösyistä vie vammaiset takaisin 1900 luvulle.


Ensi vuonna 2024 Satakunnan meikäläisten tavoitteena on osallistua kaikin mahdollisin tavoin sivistyksen teemavuoteen. Opetus- ja kulttuuriministeriö on nimennyt vuoden kansalliseksi Sivistyksen teemavuodeksi. Tavoitteena on osallistava ja yhdessä toteutettu tapahtumien vuosi, jonka aikana sivistystä ja sen merkitystä tuodaan tähän päivään ja ihmisten arkeen. 


Toivomme nyt päättäjiltä sivistyksellistä viisautta, että meitä erityistä tukea tarvitsevia ei unohdeta, vaan uskalletaan tehdä viisaita päätöksiä siitä, että sivistys ja elinikäinen koulutus kuuluu meille kaikille.



Satakunnan meikäläiset

Me Itse ry:n puheenjohtaja Jaana Nordlund

Huittisten Me Itse ryhmä ja puheenjohtaja Markus Kaunisto

Merikarvian Me Itse ja puheenjohtaja Päivi Pihlajamäki

Osallisuus teatterin yhteisövastaava Tiia Takala

Porin Me Itse puheenjohtaja Santeri Saarinen

Satakunnan meikäläisten taustatuki, Satakunnan Elävän Kuvan Keskus ja Taiteesta työtä -ohjaaja Ari Impola

torstai 8. kesäkuuta 2023

Porin meikäläisten puheenjohtajan kesäkuulumisia

Moi taas, täällä Santeri.

Porin meikäläisten puheenjohtaja Santeri Saarinen

En muista, että milloin viimeksi olen
kirjoittanut blogin,
mutta nyt tulee uusi blogi.

Porin meikäläisillä ja Osallisuus teatterille
kuuluu hyvää.

Osallisuus teatterin Kuuluvammaksi musiikkiryhmä keikkaputkessa

Hommia tehdää lujaa vauhtia.

Itselleni yksityishenkilönä kuuluu huonoa,
koska mummu kuoli maanantaina
ja torstai ja perjatain välisenä yönä
kuoli enon vaimo. 

Kahdet hautajaiset tulossa,
joten viime viikko meni vähän
omissa ajatuksissa.

Jotta blogi loppuisi hyvään,
niin hyvän kesän toivotukset kaikille!

Porin Me Itse meikäläisten puheenjohtaja
Santeri Saarinen 

torstai 1. kesäkuuta 2023

Satakunnan meikäläisten kesäkuu 2023

Kesäkuu on täällä. Laiskana ei silti maata. Taiteesta työtä etenee 20 tunnin viikkovauhtia ympäri ämpäri Satakuntaa sekä muutama tilaustyö kaupan päälle pitää meikäläiset vauhdissa mukana.


Keikkaa ja toimintaa pukkaa


KESÄKUUN KULKUENNUSTE

1.6. Ari ja Tiia juhlistaa 3 vuotista työsopimustaan SEKKissä muun työ ohessa.

3.6. Kiukaisissa elokuvan pajapäivä ja kesätapaaminen. Mukana Jaana, Samuli ja Tiia.

5.6. Kankaanpään toinen Ilmaisutaidon pajapäivä ja Osallisuus teatterin Kuuluvammaksi keikka toimintakeskus Wirtaamon työntekijöille. Mukana Eija, Jaana, Mikko ja Tiia.

6.6. Osallisuus teatteri keikalla Porin Mielenterveysyhdistys Hyviksessä.



8.6. Taikusydän verkoston palaveri

9.-10.6. Huittisten Hulivilien Ilmaisutaidon pajapäivät Karhuniemen kyläkartanossa. Mukana Jaana ja Tiia.

12.6. Merikarvian pajapäivä.

13.6. Osallisuus teatterin päiväleiri Satasirkuksessa.

14.6. Mahdollinen Eurajoen tapaaminen Tähtitaivaassa.

17.6. Grillaus- ja kuvauspäivä Eurajoella

19.6. Satasoten kokemustoimijavideoden esikatselupäivä

20.6. Kuuluvammaksi musiikkiesitys päivätoimintakeskus Aurinkomestassa.

26.6. Lähes valmiiden Kokemustoiminta videoiden esikatselu ja Satakunnan kokemustoiminta ohjausryhmä viestintäryhmän palaveri.

27.6. Osallisuus teatterin Asennemusikaalin Monituotteen vanhempainillassa.

28.6. Merikarvian pajapäivä ja -ilta

29.6. Lomille, eikä minkään näköistä toimintaa heinäkuussa.

Heippa taas, näillä suunnitelmilla mennään elokuun alkuun.