keskiviikko 15. elokuuta 2018

Huittisten Hulivilien toinen editointipäivä 15.8.2018

Huittisten Me Itse editointi päivä 2


Tänään me olemme Henna Salosen
luona editoimassa
ja jatkamme editoimista,
mikä jäi tekemättä silloin,
kun olimme minun luona.


Tänään jatkamme sitten melkein loppuun saakka.
Meitä on täällä sama poppoo kuin minun luonani.
Tänään olisi tarkoitus saada 

kaikki mahdollisimman valmiiksi,
kun meillä on ensi-ilta 24.8 

Blue Sea Film Festivaaleilla Raumalla,
niin siihen mennessä on saatava 

meidän elokuva tehtyä. 

Tänään kuvattiin vielä kaksi kohtausta,
elokuvan alku- ja loppukohtaus.




Nt meillä on tullut ensimmäinen sähköinen lehti julki
ja toivottavasti ihmiset lukisivat sitä
ja antaisi palautetta meille, 

jotta voisimme parannella sitä lehteä. 

Satakunnan meikäläiset elokorjuun aikaan -lehden voi ladata itsellesi tästä linkistä

Uutta lehteä olen alkanut tekemään,
mutta enemmän tahtoisin saada materiaalia, 

jotta voisin tehdä enemmän ja paremman siitä. 

Meillä on 18.8 tiedossa oikein kivaa tuolla Porissa, 
koska siellä on kokemuspuhujien tapaamisessa.
Sinne lähtee täältä Henna, Markus ja minä Jasmin.
Meidän pitää itse suunnista sinne pääpaikkaan 
ja siksi saimme kartan sinne
Noh eiköhän me sinne osaamme mennä,
koska meitä on kolme kovaa huittislaista, 

niin eiköhän me sinne osata mennä. 

Syyskuun 29 päivä meillä alkaa toi toiminta kunnolla
ja sitten kuulemme mitä muuta on tulossa. 

me kävimme nyt kesällä tuolla puurijärven isosuolla kuvaamassa
ja ennen sitä kuvasimme noita pyöräilijöittä
ja siitä me teemme yhden elokuvan,
joka menee tuonne Blue Sea Film  Fesitivaaleille, 

niin mekin saisimme jotain uutta sinne. 

Me teemme kaikki musiikki hommat itse
ja laitamme ne siihen elokuvaan. 


Mari teki lopputekstit
ja tarkisti vielä puhelimsesta,

että kaikki nimet lopputeksteissä
oli oiken kirjoitettu.




Marraskuussa on meillä toi Me Itse viikonloppu, 
johon lähtee Mirja Puntala, Aune Puntala 
ja minä Jasmin Blomander. 

Joulukuussa meillä olisi tarkoitus pitää jonkun näköinen ohjelma, 
mutta eipä vielä ole keksitty mikä se olisi.

Noh eipähän sitä vielä tarvitse miettiä, 
kun siihenkin on aikaa. 

Jotta ei tästä tulisi romaania niin kait pitää lopetella, 
oikein hyvää syksyä kaikille 

Toivoo: Me Itse Huittinen


päivitetty 15.8.2018 klo: 18:30 
Jasmin Blomander

tiistai 14. elokuuta 2018

Toinen Rauman meikäläisten editointipajapäivä 13.8.2018

Meillä oli toinen editointipajapäivä
13.8.2018 toimintakeskus Toimelassa.


Arin mukana tuli 
SEKKistä apuun Sampsa.

Päivä aloitettiin kuvaamalla
esittelyvideota Toimelasta.




Ensin tehtiin Minna Gustafssonnin haastatteliu
toimintakeskus Toimelan toiminnasta

ja miten nimi muuttui
Naulan työkeskuksesta toimintakeskus Toimelaksi
ja mitä palveluita uusi Toimela sisältää.


Sitten tehtiin Mika Vuorisesta haastattelu,
mitä hän tykkää uudesta Toimelasta ja
miten hän oli tullut aikanaan Naulaan töihin.


Tommin haastattelu oli seuraavaksi, 
mitä hän tekee Toimelassa 
ja miten päivä alkaa.

Myös oli Jopin ja Jarnon haastattelut 
heidän työkuvastaan tehtiin.

Sitten otettin ulkokuvia toimintakeskuksesta
ja työntekijöistä, kun he tulevat töihin.



Sitten otettiin sisäkuvia sieltä sun täältä 
Otettiin kuvia työntekijöistä
ja mitä ne tekevät.
Kuvattavat olivat: Jopi, Jarno,
Heli, Janne, Tommi, Niina ja Elina. 





Tommi ja Jarno olivat musiikin vastaavia
taustamusan tekemisestä.





Sampsa, Janne ja Heli tekivät
Toimelan esittelyvideon raakaleikkauksen.




Ari, Veikko ja Jopi katsoivat meidän pääelokuvaa,
jota oltiin leikattu kasaan 
ja miltä se raakavedos näyttää, 
tuliko hyvä editointia tehty.

Ari ja Veikko suunnitteli alkujuontoa
ja juttua elokuvaa,
mitä Veikko sitten selittäisi elokuvassa.




Elokuvan lopulliseksi nimeksi päätettiin
laittaa MEIKÄLÄISTEN RAUMA

Meillä on vielä 16.8. meikäläisten kokous, 
jossa katsotaan vielä, 
miten elokuvien editointi etenee.

Sitten vain jännätään 
Blue Sea Film Festivaalien ensi-iltoja
ennen elokuvan esitystä 

elokuvateatteri Iso-Hannussa.
24.8. kello 12:30 alkavaa näytöstä.


Blogin kirjoitti Timo Klemettilä



maanantai 6. elokuuta 2018

Rauman editointipaja 6.8.2018

Rauman Me Itse ryhmä
toimintakeskus Toimelassa työtehtävissä

6.8.2018 Raumalla.

Kokoonnuimme noin kello 9:00
Toimelan yläkerrassa kokoushuoneessa.
Mukana olivat Veikko, Tommi, Timo,
Janne, Heli, Jopi, Elina, Niina ja Ari



Tommi ja Jopi laitettiin valokuvausvastaaviksi
sekä Elina musiikkiamestariksi.

Veikko laitettiin mikkijohdon
kunnontarkastukseen särinän vuoksi.


Päivän tarkoitus oli kuvatun materiaalin
editointia Toimelassa.


Kuvattiin samalla esitteluvideota
Rauman Me itse ryhmän tekemisestä.

Veikko otti videokuvaa työryhmistä,
editointi hommasta ja musiikin tekemisestä.



Sitten katsottiin, 
mitä tuli kuvattua pitsiperjantaina 27.7.2018.

Tommi otti valokuvia Toimelassa työryhmistä
ja mitä me tehdään parhaillaan.


Katsottiin muutekin elokuvaa varten video kuvia,
mitä on tullut otettua pitkin vuotta
sieltä sun täältä 
pitkin Raumaa!

Valokuvia katsottiin ja Arin kommentti: 
Tuli todettua että Tommi on naisten mies,
kun kuvissa aina naisten kanssa.


Tuli todettua, että meillä oli radio kurssista
hyvää dokumenttikuvaa!


Lähetiin katsomaan toiminnan tapahtumia 1995.
Löydettiin arkisto materiaalia vuosien takaa,
milloin oli ensimmäinen kokoontuminen,
miten homma alkoi ja niin edelleen.


Mielenkiintoista katsoa vanhoja juttuja,
mitä ollaan saatu aikaan monen vuosien varrelta.


Ari Impola totesi asiasta porukalle!
Silloiseen porukkaan kuului
Janne, Veikko ja Jopi 1996 vuonna.




Tuli otettua Jannesta ja Helistä hieno kuva
Helin ilme oli ihan hyvä ja 

Jannen ilme oli kuin puusta veistetty!



Katsottiin Jannesta videoita,
mitä Janne teki ennen kuin lähti
Naulan Työkeskukseen entiseen työpaikkan,
joka oli ennen Toimintakeskusta Toimelaa.


Tsekattiin muutakin arkisto materiaalia,
mitä oli videolle saatu aikaan 1990 luvulta! 


Saatiin sitten Esteetön kulttuuri-Rauman
elokuva suunniteltua ja raakaleikattua.



13.8. jatketaan editointia ja ensi-ilta on
Blue Sea Film Festivaaleilla
24. ja 25. elokuuta.


Blogin kirjoitti Timo Klemettilä

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Huittisten editointipäivä 4.8.2018

Meillä oli tänään editointi päivä, 
jossa oli seuraavat ihmiset;
Markus Kaunisto, Mari Loisa, Henna Salonen,
Ari Impola ja Jasmin Blomander.


Aloitimme ekaksi tekemällä
päivän ja syksyn työsuunnitelman.


Joimme myös kahvit ja
kävimme hakemassa ruokaa Egem pizzeriasta
ja tulimme tänne mun luo syömään.
Sen jälkeen aloitimme tekemään
mun saunassa yhtä hommaa. 



Saunassa kuvatun jutun nimeksi tulee
Salamannopeat uutiset Huittisista. 


Meillä on tiedossa 24.8.2018 ensi-ilta
Blue Sea Film Festivaalit tuolla Raumalla.

Sinne lähtisi Markus Kaunisto, Mari Loisa
ja minä Jasmin Blomander edustamaan
meidän elokuvaryhmää.


Julkaisemme ensi viikon aikana sen
Satakunnan meikäläisten nettilehden,
jotta pääsisin tekemään uutta lehteä. 


Meidän Facebook sivuilla on on 282 fania
eli meitä seurataan somessa aika paljon. 


Meillä on myös 18.8.
kokemusasiantuntijan koulutus Porissa.
Sinne pitäisi lähteä Markus Kaunisto,
Henna Salonen ja minä.

Sitä koulutusta tulee vetämään Sirkka Nikulainen. 

15.8 pitäisi olla toinen editointi päivä
tuolla Henna Salosen luona.
Siellä viimeistellään meidän elokuvaa,
mikä menee tuonne Blue Sea Film Festivaaleille.
Hennan luokse tulee tämä sama poppo
mikä on mun luona tänään ollut. 


Elokuvan nimeksi tulee;
Huittisten hullu kulttuurikierros.

Tänään olemme editoineet tuota elokuvaa,
Ari raakaleikkaa juuri tuolla,
jotta saataisiin edes yksi elokuva tehtyä. 


29.9 alkaa taas Me Itse toiminta
Tämä syksy menee vielä
kansalaisopistolta ilmaiseksi,
mutta keväällä katsotaan miten menee,

jos Sipilän hallitus leikkaa meiltä opintosetelitkin.
Mutta siihen saakka menemme tällai
miten nyt menemme. 


Nyt me olemme taas remmissä mukana
ja olen tyytyväinen siihen!!



päivitetty 4.8.2018 Jasmin Blomander

torstai 2. elokuuta 2018

Merikarvian elonkorjuupajassa 2.8.2018

Satakunnan meikäläisten lomat lomittu
ja tänään käytiin potkimassa
Merikarvian meikäläiset liikkeelle
hääräämään elonkorjuun parissa
ja syksyn suunnitelmia tekemään.


Tässä Markon blogi
Merikarvian kuulumisista.



Terve. 

30. päivä palattiin töihin
5 viikon kesäloman jälkeen.


On tämä ollut uskomattoman kuuma kesä
ja tapahtumia täynnä. 


Kesäkuussa olimme Nuortenniemenleirillä
ja osa videopiirin porukasta kävi
kuvaamassa Riispyyssä ja Kasalassa. 


Juhannus oli sateinen ja surkea,
kuten ennenkin.

Kävimme katsomassa kesäteatteri
Taivaantulet näytelmän Krookassa,
meripäivillä olimme
ja kutujytä konsertissa. 


Teimme pyöräily retken Peippun päin
ja kävimme Koivuniemenherra maatilamatkailulla
ja haastettelimme emäntää
ja juttua riitti Sirkkiksellä. 




Kävimme myös Eriita Sopenkivi
taide-esine myymälässä
ja haastattelimme häntä. 




Retki jatkui Lankoskentietä
ja soratietä kohti Friikoskentietä,
jossa söimme eväitä joen varressa. 


Oli kuuma päivä ja mukava pitkä retki. 




Nyt tänään 2.päivä elokuuta
teemme editointipäivää
ja muutamaa elokuvan lähes valmiiksi. 


Pidimme kokouksen
ja käsiteltiin asioita eteenpäin. 

Kotisivutkin päivitettiin. 

Avustuksia ollaan saatu mitä ollaan anottukin.
Elokuussa on Satakunnan Me Itse
kokemusasiantuntijat Porissa,
myös Päivi ja minä osallistumme niihin. 


Loppuvuottakin ollaan suunniteltu
jo valmiiksi, joten hyvältä näyttää.



keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Lahdenperän pieruleiri 3.-4.7.2018

Eurajoen Toimarin Lahdenperän perinteisellä kesäleirillä päätettiin häärätä myös oikeiden töiden kanssa kesälystin ohessa ja pari päivää leiristä uhrattiin meikäläisten vaikuttamisasioille.

Ensimmäisenä päivänä laitettiin kotisivut kuntoon, suunniteltiin syksyä, tehtiin seuraavan kuvauspäivän suunnitelmat ja editoitiin Toimarin uutta esittelyvideota.   

Toisena päivänä meillä oli pääteemana pieru.

Päätettiin ensin, 
että piereskelijöille määrättiin pierusakko.
Tällä tavoin ajattelimme,
että saisimme talouden kertaheitolla kuntoon.

Toni H. piereskeli 30 euron edestä.
Janne piereskeli 25 euron edestä.


Sitten pidettiin Me Itse Eurajoen kokous.
Kokous on avattiin.
Viime vuoden pöytäkirjat mukana ja tallella.
Vain tämän vuoden pöytäkirjat
ovat varmassa tallessa hukassa.


Käytiin talousasiat läpi
ja plussan puolella ollaan,
nyt on varaa tehdä pieniä hankintoja.

Tarvitaan kunnon salkku ja kuulakärkikyniä
ja vielä paperia.

Muistitikku tarvitaan ja vihko. 
Me itse jäsenille voisi hankkia
verkatakin kaikille.

Muovitaskuja.
Värikyniä.
Budjettiin mahtuu myös Toimarin esittelyvideo.


Tervetuloa uusi jäsen.

Kadonneet ensi-ilta oli 24.4 sunnuntaina.
Sählyturnaus oli.
Ei ensi vuodeksi mitään uutta.

Tulossa Editointi päivä torstaina 16.8.

Blue Sea Film Festivaalit on Raumalla 24.8.

Sydänmaan muistelupiiriin osallistutaan syksyllä.

Toimarin esittelyvideon ensi-ilta on 5.10.
Pellet karkaavat Eurajoella 
kehitysvammaisten teemaviikolla 
Eurajoen keskustassa 7.12.  


Sitten tehtiin käsikirjoitukset 
Satakunnan pieruradioon sekä
Satakunnan meikäläisten heinäkuun uutisiin.


Otettiin valokuvia Me Itse porukasta.
Radio Valon heinäkuun teemaksi otettiin pieru.
Eläintarha osa 1 on tehty ja on valmiina.
ja 2 osaa äänitettiin.


Päivän päätteeksi kuvattiin vielä
osa Satakunnan meikäläisten uutisia. 



Satakunnan pieruradio julkaistaan sitten,
kun saadaan vielä yhteys Huittisten pierustudioon.

Eurajoen meikäläiset toivottavat
hyvää kesää kaikille.

Elokuussa aloitetaan sitten
alkuvuoden elonkorjuu.


maanantai 11. kesäkuuta 2018

Merikarvian meikäläisten toimintakertomus 2017

Toimintakertomus 2017


Merikarvian meikäläiset on erityisryhmien mediaryhmä,
joka on toiminut 
1994 lähtien
Merikarvian kansalaisopistopiirinä Merikarvian työkeskuksessa. 


Ryhmä on todennäköisesti maailman pisimpään
yhtäjaksoisesti toiminut kehitysvammaisten elokuvaryhmä. 




Merikarvialaiset ovat tehnyt yhteensä 54 lyhytelokuvaa
ja animaatiota vuosien varrella.
Ryhmä on palkittu muun muassa
6 kertaa Tähdenlennoilla elokuvatapahtumassa
Tampereen elokuvajuhlilla.



Ryhmä toimii kansalaisopiston lisäksi 
vapaamuotoisessa KeViKe/MEKA TV toimintaverkostossa.
Me Itse ry:n paikallisryhmänä
sekä on 
Satakunnan Elävän Kuvan Keskuksen yhteisöjäsen.

Vuoden 2017 pääteemana oli osallistua
kolmeen SUOMI 100 juhlavuoden elokuvahankkeesiin. 

Myötätuulen viestissä ryhmä oli yhtenä järjestäjätahona 
ja vei viestiä yhteensä 7 eri kuntaan
Pohjois-Satakunnassa ja 
Etelä-Pohjanmaalla.



Ryhmä kokoontui kansalaisopistopiirinä 12 kertaa vuonna 2017. 
Muita kuvauspäiviä ja tapaamisia eri hankkeiden tiimoilta oli 10. 
Ryhmä sai avustusta Kehitysvammaisten Tukiliitolta 
Myötätuulen viestin viemiseen ja kuvaamiseen Karvian reitillä. 

Leader Aktiivinen Pohjois-Satakunnan tuella
tehtiin Siikaisten ja Merikarvian
Kyläelämää Satakunnassa hankkeen elokuvat. 




SUOMI 100 satakuntalaista elokuvaa -sarjaan
ryhmä tuotti kaiken kaikkiaan 10 lyhytelokuvaa.



Elokuvat 2017


1. Karvian kyläkierros – 8 min – 24.9.2017 
2. Myötätuulen viesti 2017 Honkajoella – 4 min – 10.10.2017
3. Myötätuulen viesti 2017 Siikaisissa -  7 min – 12.10.2017
4. Kyläelämää Merikarvian Lauttijärvellä – 20 min – 15.10.2017
5. Myötätuulen viesti 2017 Karviassa – 7 min – 21.10.2017
6. Myötätuulen viesti 2017 Merikarvialla – 3 min – 22.10.2017
7. Merikarvian meripäivillä – 13 min – 28.10.2017
8. Hyvin pyyhkii Leväsjoki - 12 min – 6.11.2017
9. Tuokiokuvia Siikaisista - 10 min – 29.11.2017
10. Pieni kuvauskeikka Honkajoella – 10 – 2.12.2017

Kaikki elokuvat julkaistiin
Satakunnan Elävän Kuvan Keskuksen 

SUOMI 100 hankkeen 100 satakuntalaista -elokuvaa sarjassa.



Merikarvian mediaryhmä sai 
Satakunnan Me Itse meikäläisiltä
”Sitkeä sissi” kunniakirjan periksi antamattomuudesta
ja rohkeudesta
valtakunnallisella YHDENVERTASINA YHDESSÄ
elokuvaseminaarissa 1.12.2017.



lauantai 9. kesäkuuta 2018

Me Itse vaikutamme mediakurssin toinen päivä Kankaanpäässä

Kankaanpään Me Itse vaikutamme mediakurssi 5.6.2018.

Toisena kurssipäivänä kurssilaiset ovat hyväntuulisia ja reippaita.

Kirjotin tämän päivän työlistan,
että jokainen kurssilainen tietää
mitä kulloinkin on tehtävä.



Jälleen syntyi uusia animaatiohahmoja,
Elokuvakurssilaiset piirsivät hyvin innokkaasti
ja uusia animaatiohahmoja syntyi.

Porukka piirsi ihmisiä ja kulkuneuvoja.
Nämä uudet animaatiohahmot ovat hyvin värikkäitä.

Jukka piirsi tosi upean moottoripyörän.
Ja ne ovat tosi hyvin piirrettyjä. 


Animaatiotyöskentelyn puitteissa kuului leppoisaa jutustelua.
Jukka, Hanna, Marjut, Markku, Juhani ja Iikka työskentelevät 
ahkerasti uusien animaatiohahmojen parissa.

Ryhmätyöskentely on parhaimmillaan,
kun jokainen saa näyttää taitonsa ja kykynsä
eikä kukaan jää porukan ulkopuolelle.

Animaatiohahmot saatiin leikatuiksi.
Juhani meni koneen käyttäjäksi

Ensiksi animaatiohahmot järjestettiin animaatiopöydälle,
josta syntyy uusi animaatio.

Juhani seuraa tarkkaavaisena animaatiokoneelta
hahmojen eli ihmisten ja kulkuneuvojen liikkumista.
Vähitellen animaatiolle tulee selkeä järjestys:
Jokainen animaatiohamo pääsee liikkumaan oikeassa järjestyksessä.


Päivän muista hommista Facebook on ok.
Tänä päivänä kuvattiinmyös työkuvia eli keittiöhommia.
Samu kuvaa animaatiotyöskentelyä.
Animaatio saatiin valmiiksi.
Monenlaista tehtävää on riittänyt.
Sain paljon kannustavaa ja positiivista palautetta.

Elokuvan nimeksi tulee Sikin Sokin Wirtaamo.
Minun mielestäni se on hyvä nimi.


Elokuvaan tehtiin myös säätiedotukset.
Nämä säähän liittyvät piirrokset ovat todella hienoja
ja tosi hyvin väritettyjä.
Jokainen kurssilainen käytti mielikuvitustaan
ja loihti paperille kauniita kuvia.


Tiiu ja Marianne hoitavat kuvaushommat.
Osa porukasta meni työskentelemään radioäänityksen parissa.
Porukka on työskennellyt kaikkien annettujen 
tehtävien parissa hyvin ahkerasti ja touhukkaasti.


Täytyy kyllä myöntää, että blogin kirjoittaminen
on mukavaa puuhaa ja aika kuluu kuin siivillä.

Tuntuu aivan erityisen hienolta ja mukavalta,
kun näen kurssilaiset hymyssä suin.



Tänä päivänä on vielä vuorossa palautteen anto.

Kurssilaisten antama palaute on ollut positiivista ja kannustavaa.

Haastattelin Tiiua ja kysyin muutaman kysymyksen.

Millainen tämä kurssi on ollut?- Se on ollut ihan mukava.
Ovatko tehtävät olleet mielenkiintoisia?- On.
Mistä tehtävästä pidit eniten?- Pidin eniten kuvaamisesta.Osa porukasta teki keittiöhommia.

Seuraavaksi haastattelen Artoa ja Jenniä.

Millainen tämä kurssi on ollut?- Minun mielestäni tämä kurssi on ollut ihan mukava.Kurssi on ollut opettavainen.
Minkälainen tämä kurssi on ollut?- Tämä kurssi on ollut ihan mukava.

Haastattelin kurssin vertaisohjaaja Jaanaa.

Minkälaiseltä on tuntunut vetää tätä kurssia?
- Tämä on mukava porukka.Tätä on  ollut  hyvin kiva vetää.Porukka on ollut hyvin yhteistyökykyistä.

Haastattelin seurraavaksi Samua
ja kysyin häneltä muutaman kysymyksen.

Minkälainen tämä kurssi on ollut?- Kaikin puolin hyvä ja opettavainen.
Minkälainen kurssi on ollut?- Ihan mukava ja hauska kurssi.
Millainen tämä kurssi on ollut?- Ihan kiva.

Kiitin jokaista haastateltavaa.



Kurssille osallistuneista otettiin vielä yhteiskuva.



Blogin kirjoitti Sari Kotiranta

Mitä kuuluu Kari Takanen?


Tapasimme Kankaanpään Me Itse vaikuttamme
mediakurssilla Kari Takasen 5.6.2018.
Kari on pitkän linjan videomiehiä
ja on näytellyt monissa 
KeViKe, MEKA TV ja Me Itse videoissa.
vuodesta 1994 lähtien.

Yksi Karin hauskimmista ja katsotuimmista elokuvarooleista
on Rötös TV toimittajana näytteleminen.



Kari oli pitkään Merikarvian mediapiirin
kantavia voimia, 
mutta joutui muuttamaan Merikarvialta pois.

Karin viimeinen julkinen esiintyminen 
MEKA TV toiminnoissa oli joulukuussa 2013 Porissa
Kansalaisuuden mekin ansaitsemme -seminaarissa.


Kari asuu nykyään Jämijärvellä
ja on kutakuinkin tyytyväinen elämäänsä.
Työssä Kari käy Wirtaamossa
ja toimittajamme Sari Kotiranta haastatteli Karia näin.





Kirjoitin blogin alkuun muutaman kysymyksen
ja sain Karilta lyhyet sekä ytimekkäät vastaukset.

Mitä kuuluu Kari Takanen?

- Ihan hyvää minulle kuuluu.

Mitä mieltä olet Tukena Wirtaamosta?

- Kyllä se on ihan hyvä nimi.

Millainen työpaikka Tukena Wirtaamo on?

- Minun mielestäni Tukena Wirtaamo on
hyvä työpaikka, en osaa mitään muuta sanoa.

Millainen ilmapiiri Tukena Wirtaamossa on?

- Tukena Wirtaamossa on hyvä ilmapiiri.

Kiitin Karia haastatteluista.

haastattelijana Sari Kotiranta


perjantai 8. kesäkuuta 2018

Kankaanpään Pörriäisten Me Itse vaikutamme kurssi 4.6.2018

Maanantai 4.6.2018


Tämä päivä oli erilainen kuin tavallisesti.
Elokuvakurssille osallistuminen on upea kokemus,
josta riittää muisteltavaa pitkäksi aikaa.

Kurssi alkoi kurssinvetäjien alkupuheella siitä,
kuinka elokuvan teko etenee ja mitä kurssi sisältää.

Kirjoitin paperille monta hyödyllistä sääntöä,
sain kirjoitettua melkein 10 hyvää sääntöä
elokuvan tekoa ja sen onnistumista silmällä pitäen.

Sitten perustettiin ideariihi.

Salissa oleva kurssiporukka jaettiin sopivan kokoisiin ryhmiin.
Ja jokainen sai vuorollaan kertoa,
mitä sanasta Pörriäinen 
tulee mieleen. 
Ennen kaikkea yritettiin saada siitä sanasta
paljon positiivisia asioita ja ajatuksia.

Alkuvaikeuksien jälkeen jokainen teki osuutensa.
Keksittiin monta hyvää ideaa.



Pääsin myös esittelyvideon tekoon.
Olin haastateltavana ja mikrofonin kannattajana.




Kun olin haastateltavana, sain kertoa omin sanoin
työpäiväni kulusta ja harrastuksistani.
Luin myös ennen ruokailua kirjoitetut säännöt
ja se meni tosi hyvin ilman minkäänlaisia ongelmia.




Vähitellen jokaiselle osallistujalle selkeni,
mitä kukin tekee.
Tämä elokuvakurssi on mukava irtiotto
työpäivän puitteissa.
Eikä tätä tarvitse ottaa niin vakavasti.
Pitää muistaa säilyttää reipas mieli
ja iloinen pilke silmäkulmassa.

Mutta elokuvan teko on sen verran tarkkaa puuhaa,
ettei siinä suvaita mitään ylimääräisiä pelleilyjä.



Pääsin osallistumaan animaation tekoon.
Porukka oli innostunutta ja monta ideaa syntyi.
Saatiin homma etenemään ja kaikki sujui
käsikirjoitusten mukaan.

Hanna ja Sirpa  pääsivät toiselle tietokoneelle
laittamaan meidän muitten piirtämät animaatio hahmot.
Minä piirsin taksin, jossa matkustaa työpaikalle
tyytyväisiä ja hyvän tuulisia ihmisiä.



Tänä päivänä keskityttiin animaation ja esittelyvideon tekoon.
Huomenna onkin sitten varsinainen kuvauspäivä.
toivottavasti kaikki menee hyvin,
ettei synny ikäviä katastrofia.

Täytyy myöntää, että animaation tekoon osallistuminen
on sikäli hienoa, että sain päästää luovuuteni valloilleen.

Jokainen kurssille osallistuja sai tehdä oman osansa
tästä animaatiosta, jonka aiheena on  Tukena Wirtaamo.




Se on erityisen hienoa, kun pääsin kirjoittamaan blogia.
Ruokailutunnin jälkeen pääsin Arin tietokoneelle.

Tämän blogin tarkoituksena ei ole loukata ketään
vaan hioa ryhmähenki sellaisille taajuuksille,
että jokainen tajuaa, mitä ryhmätyöskentely tarkoittaa.

Ryhmätyöskentely  tarkoittaa sitä, että ketään ei hyljeksitä
vaan jokainen otetaan mukaan kaikenlaiseen ryhmätoimintaan.
Jokainen saa näyttää kykynsä ja taitonsa.

Parhaimmillaan ryhmätyöskentely on sitä,
että kannustetaan ja rohkaistaan toista
myös silloin, kun joku pieni virhe tapahtuu.

Nyt minä oikein innostuin blokin kirjoittamisesta niin paljon,
että kyllä vaan on tästäkin 1.kurssipäivästä kertynyt paljon tekstiä,
jossa en loukkaa ketään, 
vaan kirjoitan paljon positiivisia ajatuksia
ja kommentteja. 

Huomaan, että blokin kirjoittaminen
on opettanut sen, että kannattaa mennä jokaisessa asiassa
reilusti pintaa syvemmälle.

Kerroin omin sanoin harrastuksistani,
joista mainitsin tärkeimpinä harrastuksina
kirjoittamisen ja piirtämisen.

Kerroin myös siitä, kuinka olen viime aikoina
innostunut sarjakuvaeläinten piirtämisestä.



Kirjoitusharrastuksestani sanoin sen verran,
että minun kirjoitukseni ovat pitkälti
päiväkirjamerkintöjä,
joissa käyn läpi myös elämäni ristiaallokot,
joista olen selvinnyt ystävieni ja kavereitteni avulla.

Kello onkin jo 13:10.
Olen kirjoittanut tästä päivästä 3 sivun verran.

Tämän blogin kirjoitti Tukena Wirtaamon
työntekijä Sari Kotiranta.