Näytetään tekstit, joissa on tunniste meikäläinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste meikäläinen. Näytä kaikki tekstit

torstai 26. marraskuuta 2015

5 yötä teemaviikkoon


Satakunnan meikäläisten ryhmissä käy suuri kuhina. 
Teemaviikko 1.-7.12. lähenee ja Satakunnan meikäläisillä 
on 7 tapahtumaa ja hommelia järjestettävänä paikallisesti, 
alueellisesti ja valtakunnallisesti.




1.12. tiistaina Porissa järjestetään Osallisuuden jäljillä -erityisryhmien elokuvaseminaari, jossa pohdimme moninaisia osallisuuden jälkiä  Tämän järjestyksessään 8. valtakunnallinen elokuvaseminaari avaa taas teemaviikon. Ja jos sattumoisin ette jostain aivan käsittämättömästä syystä pääse Poriin tuolloin, koko tapahtuma suoralähetetään YouTubessa.

Seminaarin suoralähetuksen voi katsoa täältä sekä ohjelman viimeisimmät koukerot kannattaa tarkistaa netistä osoitteesta
meka.tv/seminaari

Samaisena päivänä avataan Meikäläisten joulukalenteri Me Itse YouTube kanavalle sekä vietetään virtuaalipikkujouluja netissä. Nämä ovat siis tapahtumat 2 ja 3.

2.12. keskiviikkona ollaan Paremmalla ajalla Harjavallassa elokuvailtamissa ja ensi-illassa Hopeanuolen palvelukodin vapaa-ajan tiloissa. Tänne hyvään seuraan glögistä, Me Itse kuulumisista ja elokuvista nautiskelemaan sopii tulla ihan kuka tahansa.

3.12. torstaina Huittisten kaupungintalon valtuustosalissa tapahtuu kummia. Saliin kokoontuu melkoinen määrä pellejä, mutta myös vakavasti otettavia vieraita saapuu ihan Tampereelta ja Porista asti. Myös Huittisissa seurataan Osallisuuden jälkiä.



4.12. perjantaina larpataan Eurajoen torilla. Mitä se sellainen peli sitten on, se selviää vain ja ainoastaan Eurajoella.

7.12. maanantaina pidetään sitten teemaviikon päättäjäiset ja tonttutalkoon, jossa tapaamme virtuaalipikkujouluissa tuttuja ja teemme loput Meikäläisten joulukalenterijutut esityskuntoon.



Ei meillä muuta tänä vuonna ole.

Linkkejä Osallisuuden lähteille joulukuussa

- Porin seminaari ja suoralähetys - meka.tv/seminaari 

- Pikkujoulut Facebookissa - www.facebook.com/meitsepikkujoulut

- Meikäläisten joulukalenteri - www.youtube.com/meitsery

- Meikäläisiä Satakunnassa - www.facebook.com/mesatakunta

lauantai 20. joulukuuta 2014

Osku Oppaan MEKA TV joulukalenteri 20/24

Täällä taas minä vaan Osku Opas ja MEKA TV jouluallakka 2014. Vuorossa on luukkutarina ja lyhäri numero 20.


Tänään muutama sana joulukuusta 2014. Joulukuun alku oli meikäläisten. Joulukuun ensimmäinen viikon on valtakunnallinen kehitysvammaisten teemaviikko ja tällä viikolla tuodaan kehitysvammaisten asioita esille punnittavaksi yleisesti. Satakunnassa meikäläiset järjestivät 5 eri tilaisuutta Merikarvialla, Porissa, Harjavallassa, Eurajoella ja Huittisissa. Minä olin mukana näissä kaikissa tilaisuuksissa ja meillä kaikilla oli siellä niin mukavaa.

Meikäläisten elokuvia katseltiin sitten teemaviikolla myös muualla Suomessa. 50 kappaletta Jokaisella on oikeus tietoon DVD:tä lähti jakeluun teemaviikolla katsottavaksi. Joulukuun lopulla näitä DVD levyjä meni vielä 100 kappaletta lisää jakoon ympäri ämpäri Suomea.

Miksi muuten sana meikäläinen tuntuu mukavalta, sen kertoo teille nyt Heikki Suvilehto.



Viime aikoina muuten ollaan keskusteltu, onko oikein luokitella ihmisiä vaikea-, vaikeimmin tai vain -vammaisiksi. Minä tässä vähän pohdin, että pitäisikö nostaa kissa pöydälle ja puhua myös meistä kevytvammaisista tai vähävammaisista. No sanaleikit sikseen ja joulusiivoa jatkamaan hops.

Huomiseen moro.