maanantai 8. marraskuuta 2021

Santerin ja Porin meikäläisten marraskuulumisia

Moi taas meikäläiset ja taustatuet ja toimiston väki.

On mennyt kolme kuukautta,
kun olen kirjotanut edellisen blogin,
mutta nyt korjataan tämä asia.

Porin meikäläisten puheenjohtaja Santeri Saarinen

Porin meikäläisille kuuluu hyvää.

Teatteria on tehty
ja 30.11 on musikaalin ensi-ilta,
jonka nimi on Riittävän hyvä elämä.



Minulle tuo Riittävän hyvä elämä
tarkoittaa sitä, että olen onnellinen
omasta kodista ja samahenkisistä kavereista
ja kummastakin työpaikasta
ja siitä, että minusta tykätään avotöissä
ja että minua kohdellaan kuin
normaalia ihmistä avotöissä
ja siitä, että pystyn tuomaan tällä
vapaaehtoistyöllä kehitysvammaisia kuulluksi.

Ja nyt omiin kuulumisiin.

Minulle kuuluu hyvää,
vaikka Ässillä mene vaihtelevasti.
Mutta kuten Patasydämessä sanotaan,
että periksi ei anneta milloinkaan
ja niin kuin edellä sanoinkin,
että minulla menee hyvin avotöissä.

Odotan Joulua paljon.

Palataan asiaan toivottavasti
ennen kuin vasta kolmen kuukauden päästä.

Porin Me Itse puheenjohtaja
Santeri Saarinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti