Sain tänä vuonna kunnian hoitaa perinteisen MEKA TV joulukalenterin, jota on aika ajoin laitettu tänne nettiin vuodesta 1996 lähtien.
Näissä MEKA TV joulukalentereissa on ollut tapana muistella vähän vuoden ja vähän menneidenkin vuosien tapahtumia. Ja tietty kun elokuvamaailmassa vaikutetaan, niin vinkataan vähän vuoden elokuviakin sitten.
Tänä vuonna en aio laittaa MEKA TV joulukalenteria mihinkään tiettyyn paikkaan, vaan poukin sinne tänne ja opastan teitä vähän näihin MEKA TV sirpaleisiin ja koukeroisiin tiedonpolkuihin. Viime vuosina tekemisen tahti on ollut niin kova, että ei oikein ole aina tiedotetuksi saanut, joten hujan hajan siellä täällä minunkin leipäni on maailmalla.
Tämän päivän puuhana oli Merikarvialla ensin puuhastelu tietokoneiden kanssa, markkinoitiin vähän omaa hyvyyttämme ja laitettiin tiedonsirpaleita kulkemaan sinne ja varsinkin tänne.
Merikarvian poppoo löysi viime vuoden pikkujoulut Facebookista ja tätä sitten ihmettelimme yhdessä ja erikseen, sillä meillä oli tänään 5 tietokonetta verkossa yhtäaikaa ja me kaikki ihmettelimme kaikkea niin.
Viime vuoden Me Itse alajaospikkujoulut muuten löytyy täältä ja sopii sitä tänäkin vuonna käyttää yhtenä tiedonsirpaleiden jakajana;
Päivällä kävimme sitten kunnantalolla esittämässä elokuviamme, kertomassa mitä kuuluu Me Itse toiminnalle Suomessa ja Merikarvialla. Sitten katsoimme kolme elokuvaa, joissa Merikarvian poppoo on ollut mukana tekemässä ja vaikuttamassa.
Tämä vuoden uusin juttuhan on tämä nasta juttu.
Elokuvan jälkeen Merikarvian kunnanjohtaja Pentti Ala-Luopa yhdessä sivistysjohtaja Jari Tuurin sekä kirjastojohtaja Jouko Ilvosen kanssa kehuivat kilpaa Merikarvian työkeskuksen mediapiirin panosta Merikarvian kulttuurielämän rikastuttajana.
Niin että tällaisen tiedonsirpaleen tämä joulukuun ensimmäinen kalenteriluukku teille avasi ja huomenna sitten taas jotain aivan muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti