keskiviikko 15. elokuuta 2018

Huittisten Hulivilien toinen editointipäivä 15.8.2018

Huittisten Me Itse editointi päivä 2


Tänään me olemme Henna Salosen
luona editoimassa
ja jatkamme editoimista,
mikä jäi tekemättä silloin,
kun olimme minun luona.


Tänään jatkamme sitten melkein loppuun saakka.
Meitä on täällä sama poppoo kuin minun luonani.
Tänään olisi tarkoitus saada 

kaikki mahdollisimman valmiiksi,
kun meillä on ensi-ilta 24.8 

Blue Sea Film Festivaaleilla Raumalla,
niin siihen mennessä on saatava 

meidän elokuva tehtyä. 

Tänään kuvattiin vielä kaksi kohtausta,
elokuvan alku- ja loppukohtaus.




Nt meillä on tullut ensimmäinen sähköinen lehti julki
ja toivottavasti ihmiset lukisivat sitä
ja antaisi palautetta meille, 

jotta voisimme parannella sitä lehteä. 

Satakunnan meikäläiset elokorjuun aikaan -lehden voi ladata itsellesi tästä linkistä

Uutta lehteä olen alkanut tekemään,
mutta enemmän tahtoisin saada materiaalia, 

jotta voisin tehdä enemmän ja paremman siitä. 

Meillä on 18.8 tiedossa oikein kivaa tuolla Porissa, 
koska siellä on kokemuspuhujien tapaamisessa.
Sinne lähtee täältä Henna, Markus ja minä Jasmin.
Meidän pitää itse suunnista sinne pääpaikkaan 
ja siksi saimme kartan sinne
Noh eiköhän me sinne osaamme mennä,
koska meitä on kolme kovaa huittislaista, 

niin eiköhän me sinne osata mennä. 

Syyskuun 29 päivä meillä alkaa toi toiminta kunnolla
ja sitten kuulemme mitä muuta on tulossa. 

me kävimme nyt kesällä tuolla puurijärven isosuolla kuvaamassa
ja ennen sitä kuvasimme noita pyöräilijöittä
ja siitä me teemme yhden elokuvan,
joka menee tuonne Blue Sea Film  Fesitivaaleille, 

niin mekin saisimme jotain uutta sinne. 

Me teemme kaikki musiikki hommat itse
ja laitamme ne siihen elokuvaan. 


Mari teki lopputekstit
ja tarkisti vielä puhelimsesta,

että kaikki nimet lopputeksteissä
oli oiken kirjoitettu.




Marraskuussa on meillä toi Me Itse viikonloppu, 
johon lähtee Mirja Puntala, Aune Puntala 
ja minä Jasmin Blomander. 

Joulukuussa meillä olisi tarkoitus pitää jonkun näköinen ohjelma, 
mutta eipä vielä ole keksitty mikä se olisi.

Noh eipähän sitä vielä tarvitse miettiä, 
kun siihenkin on aikaa. 

Jotta ei tästä tulisi romaania niin kait pitää lopetella, 
oikein hyvää syksyä kaikille 

Toivoo: Me Itse Huittinen


päivitetty 15.8.2018 klo: 18:30 
Jasmin Blomander

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti