Meillä alkoi tänään elokuvapiiri
ja nyt täällä on paikalla
Joonas, Hanna, Markus, Mari ja Jasmin.
Myöhemmin tulevat ne,
jotka tulee tähän piiriin,
Mirja ja Henna.
Tänään käsitellään noita omia hommia
ja niitä pitää vähän muljailla,
kun kaikki piiriläiset ei edes käy,
vaikka niin sanovat niin.
Sen takia meidän täytyy nyt
muljailla kaikki uusiksi.
Nyt meillä on tiedossa kaikkea kivaa.
Minulla on tiedossa keskiviikkona Porin reissu,
kun toi Ari sano minulle,
että voisin tulla työharjotteluun SEKKiin
pariksi päivää kuukaudessa
ja minä ihan todellakin menen
sinne ihan mielelläni
ja teen siellä mitä pitääkin.
Todellakin ihanaa mennä sinne.
Tänään meillä alkoi tämä elokuvapiiri
ja meidän pitää tehdä kaikkea kivaa
ja kerrotaan mitä on tapahtunnut ennen tätä.
Meillä on ollut paljon kaikkea,
esimerkiksi olemme olleet
Markus, Henna ja Jasmin
tuolla Porissa SEKKissä
ja sitten me olemme olleet
Markus, Mari ja Jasmin Raumalla
Blue Sea Film Festavaaleilla.
Siellä näytettiin lasten ja nuorten elokuvia
ja sitten oli meidän vuoromme.
Meidän elokuvia näytettiin siellä
isolla valkokankaalla oikeassa elokuvateatterissa
ja oli oikeen hieno homma
Meidän viimoisin elokuva oli oikeen hienoa
ja hyvin tehty.
Meillä oli oma elokuva iltamat,
sinne tuli oikeen hyvin ihmisiä
ja kaikki tykkäsi niistä,
varsinkin tuosta viimeisesta elokuvasta.
Meillä on Me Itse viikonloppu marraskuussa
ja sinne tulee Mirja sekä taustatuki Aune,
mutta ei tiedä vielä
voidaanko jäärä sinne yöksi,
mutta minun on kuulema mentävä
sinne yöksi, sano meidän rakas Ari Impola,
mutta katsotaan nyt mitä siin tapahtuu.
Noh eiköhän tässä tätä ollut taas tänään.
Päivittetty 29.9.2018 klo: 13:03
Jasmin Blomander
Paikalla:
Joonas Hietanen
Mirja Puntala
Mari Loisa
Hanna Peltonen
Henna Salonen
Markus Kaunisto
Jasmin Blomander
Ari Impola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti