Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukalenteri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukalenteri. Näytä kaikki tekstit

perjantai 5. joulukuuta 2025

Satakunnan meikäläisten joulukuu 2025

Joulukuu on jo pitkällä, eikä vielä olla ehditty koko kuun ennustetta kirjaamaan. Vähän vaikeaa ja epämääräistä on tosin ennustaminen, kun ei tulevaisuudesta ole mitään muuta varmaa kuin että tulevaisuuden epävarmuus jatkuu. Haasteita riittää.

Tiia ja Jaana Studiolla laulamassa, että Meitä kaikkia tarvitaan

Nyt kuitenkin vietetään kehitysvammaisten teemaviikkoa täysi purjein, muutenkin tämä vuosi on työntäytteinen ja paniikkinappulaakin tarvitaan. 

Kansalaisopisto ryhmät ovat jo joululomilla, pari tapaamista on sentään vielä. Muuten eletään muuttolaatioiden keskellä ihmettelemässä, mitä ihmettä tässä oikein tapahtuu.

Joulukuun menot

1.12. Meitä kaikkia tarvitaan -kiertue käynnistyi Merikarvialla ja Kankaanpäässä. Samalla juhlistettiin kehitysvammaisten teemaviikon alkamista. Satakunnan meikäläisten joulukalenteri avattiin. Se löytyy tästä osoitteesta:
www.kuuluvammaksi.fi/joulukalenteri 

2.12. oli vuoden päätapahtuma valtakunnallinen Erityisryhmien elokuva- ja teatteriseminaari Porissa, joka sujui sitten aivan mainiosti, vaikka Veli Hukkanen koitti sotkea pakkaa.
Seminaarin voi katsoa kokonaisuudessaan vielä täältä  

4.12. vietettiin päivä Musiikkihuone Studiolla toista Kuuluvammaksi levyä äänittäessä.

6.12. käydään kuvaamassa Porin sankarisitin seppeleen laskua tulevaan elokuvaan, joka kertoo sotaorpojen muistitiedosta.

8.12. täytetään muuttolaatikoita SEKKissä. Sen kun vielä tietäisi, mihin ja milloin ne viedään johonkin vai meneekö kaikki kaatopaikalle.

9.12. täytetään taas muuttolaatikoita ja Ari sekä Tiia käy Taidemafian palaverissa

10.12. on kolmas Studiopäivä Kuuluvammaksi porukan kanssa.

11.12. lähtee Tähtitaivas joululomalle pikkujoulujen myötä ja se on samalla toiseksi viimeinen Meitä kaikkia tarvitaan -kiertueen tapahtumista. Kuuluvammaksi keikalla siellä Tähtitaivaan porukan kanssa.

14.12. vietetään Rauman elokuvatoiminnan 30 vuotisjuhlaa Kuovilla kello 13-15, jonne sopii kyllä pitkämatkalaistenkin tulla. Kuuluvammaksi myös siellä ja tähän päättyy sitten tämän vuoden kietue elämä.

16.12. Osallisuus teatteri viettää pikkujoulujuhlat Musiikkihuone Studiolla ja äänittää loput levybiisit sekä taustalaulut purkkiin.

17.12. on vuoden viimeinen Kuuluvammaksi keikka yksityistilaisuudessa Monituotteella. Jaana jää lomille täältä Satakunnan meikäläisten edustustehtävistä.

18.12. lähtee Tiia joululomille, jolloin päättyy myös koko Satakunnan meikäläistoiminta toistaiseksi. Toiminta ehkä jatkuu 7.1.2026 alkaen jollakin tapaa, kun Tiia palaa töihin, mutta minne ja mitä tekemään, se on vielä ihan täysin auki.

Johonkin väliin pitäisi sitten vielä saada mahtumaan SEKKin ja Satakunnan meikäläisten muutto, jolloin taas paniikkinappulaa tarvitaan, sen verran epätoivoinen hommeli meitä odottaa.

Paniikkinappulaa äänittämässä Studiolla

Joulukalenteria avataan kyllä joka päivä, kun tätä on pitkin vuotta jo koottu ryhmien kanssa. Tällä kertaa julkaisemme joulukalenteri uusilla Kuuluvammaksi sivuilla, joita kannattaa muutenkin käydä tutkimassa vaikka joka ikinen päivä, varsinkin, kun osoite on niin helppo muistaa

kuuluvammaksi piste fi

lauantai 24. joulukuuta 2016

Näin tehtiin Meikäläisten joulukalenteri 2016

Kuvataanpas ykskaks Meikäläisten joulukalenteri YouTubeen? 

Vai menikö se yksikaks, jokunen työ- ja talkootunti ja tekijä siihen kyllä tarvittiin. Vai tarvittiinko?


2015 vuonna toteutettiin ensimmäinen meikäläisten joulukalenteri YouTubessa, joka tehtiin juostessa muiden töiden ohessa. Tänä vuonna ajateltiin, että käytetään hieman enemmän aikaa ja tehdään kunnollinen kehystarina joulutervehdyksiä viemään.

Viime vuonna suurin osa kehystarinoista kuvattiin Merikarvian tonttutalkoilla ja Merikarvian porukka otti tänäkin vuonna homman päävastuukseen. Kehystarina päätettiin tehdä animaationa ja perusideakin syntyi hyvissä ajoin.



Päätös joulukalenterin tehtiin keväällä, ideoita kypsyteltiin kesällä ja hommaan tartuttiin tosissaan vasta syksyn kansalaisopistokurssilla. 

Ideaa kehityltiin ja kypsyteltiin pitkin syksyä myös eri ryhmien kanssa Satakunnassa.





Ideana oli se, että Tampereelta kävi käsky Merikarvian Me Itse ryhmälle tehdä jouluohjelma Me Itse puheenjohtaha Sakari Lehdosta ja varapuheenjohtaja Tommi Kivimäestä. Kuvausryhmä kiertää Me Itse paikkakunnilla ympäriämpäri Suomea hakemassa Sakaria ja Tommia, ja meneehän tässä koko joulukuu, kun kyseiset veijarit ovat niin liikkuvaista porukkaa. 

Suurin osa Me Itse ryhmien tervehdyksistä kuvattiin Joensuussa 15.-16.10.2016 Me Itse päivillä. Kuvausryhmänä toimi Päivi Pihlajamäki, Jaana Nordlund, Jasmin Blomander ja Santeri Saarinen. Täällä saatiinkin 16 kalenteriluukkua kuvattua. Työryhmä toimi supertehokkaasti ja homma oli kolmessa tunnissa purkissa.

Riihimäen porukan kalenteriluukku kuvattiin muiden kuvaustöiden ohessa Riihimäen Me Itse Mediaa kaikille kurssin ohessa. Satakunnan meikäläiset kuvasivat omat tervehdyksenä marraskuussa kukin omilla kursseillaan.




Viimeiset puuttuvat tervehdykset kuvattiin Tampereella 30.11.

Ensimmäinen animaatiokuvauspäivä Merikarvialla oli 31.10. Ensimmäisenä päivänä ei saatu juurikaan mitään aikaan, mutta hahmoja ja maisemia tehtiin ja taidettiin saada ensimmäinen animaatio lähes valmiiksi.

Ennen Tonttutalkoita animaatioita tehtiin 2 päivää. Tonttutalkoopäivänä kuvattiin sitten kaikki loput tausta, mitä ei aiemmin oltu ehditty tekemään. Animaattoreina toimi Soile Heikintalo, Satu Yliknuussi, Heikki Ylinen, Marko Fageroos, Maria Vuorela ja Päivi Pihlajamäki. Talkootyötunteja animaatioporukalle tuli yhteensä 120 tuntia.



Osan animaatioita teki myös Ojantien animaatioporukka Porissa Virtasen Matin ja Virtasen Valinnan animaatioelokuvan tekemisen ohessa. Myös Eurajoella oli tonttutuvassa animaatiopaja pystyssä, mutta siellä ei paljoa muiden hommeleiden vuoksi ehditty animaatioita tekemään, mutta olipahan vieraille näytillä, miten animaatiot syntyivät.


Työhuone Impolassa 


Luukkujen kuvaukset, äänitykset ja animaatiot valmistuivat aika viime tipassa, suunnitelmallisesti ja aikataulussa rimaa hipoen ylittäen. Joulukuun teemaviikon 5 tapahtumaa Satakunnassa varmisti sen, että Työhuone Impolassa paloi valot yömyöhään.

Kun kuvaukset ja animaatio olivat kuvattu, alkoi siis kokoaminen ja editointi. Jotkut luukut tulivat valmiiksi hupshaps, mutta joidenkin kanssa meni paljon aikaa, että löytyi oikeita taustakuvia, oikeat taustaäänet ja niin edelleen. Joihinkin luukkuihin kokeiltiin uusia jippoja, joiden tekninen toteuttaminen vei yllättävästi aikaa, ennenkuin ne onnistuivat, Vaikka tuntuu, että jutut ovat juosten tehtyjä, jokaiseen luukkuun meni keskinmäärin noin puolitoista tuntia työaikaa jälkikäsittelyyn ja julkaisuihin.

Katsotaanpas vielä, paljonko aikaa oikeasti keneltäkin meni.
- Kalenteria suunnitteli ja teki yhteensä 110 meikäläistä.
- Meikäläisten talkootyötunteja tarvittiin 188 tuntia.
- SEKKistä saatiin ammattimaista tausta-apua noin 8 tunnin työpanoksen verran.

- Taustatyöntekijän, ohjaajan ja kokoajan työtunteja tarvittiin 80 tunnin työpanos, eli kahden viikon työpanoskin löytyy kalenterin tekemisen takaa.
- Me Itse taustatuen osuutta ei voi arvioida, mutta merkittävää sekin oli
- Kahviakin meni vähintään noin 100 litraa tekemisen aikana

Tukea ja toiminta-aikaa saatiin 1/3 osaa Satakunnan kansalaisopistojen kautta, 1/3 osaa Me Itse ry:ltä ja 1/3 osaa talkootyönä.

Ensi vuonna MEKA TV ja Satakunnan meikäläisiltä ei muiden töiden ohessa löydy kalenteriin vaadittavaa työaikaa, joten ensi vuonna todennäköisesti ei kalenteria pystytä tekemään.

Joten nautitaan nyt tämän vuoden kalenterista täysin sydämin ja jännitetään loppuun saakka, löytyykö meidän veijarit ennen joulupukkia.





MEIKÄLÄISTEN JOULUKALENTERI 2016

Tekijät ja tuki

HYVÄÄ JOULUA ja KIITOS
Merikarvian Me Itse
Merikarvian työkeskus ja kansalaisopisto
Porin Me Itse
Porin seudun kansalaisopisto
Ojantien animaatiopaja
Eurajoen Me Itse
Rauman kansalaisopisto
Tonttutupa Eurajoki
Huittisten Me Itse
Huittisten seudun kansalaisopisto
Arantilankodon elokuvapiiri Nakkila
Otsolan kansalaisopisto
Tonttutalkoot Merikarvia
Teuvo Taipale Riihimäki
Riihimäen Me Itse
Riihimäen mediakurssi
Harjavallan Me Itse
Joensuun Me Itse päivät
Rinnekodin Me Itse
Turun Me Itse
Haukiputaan Me Itse
Rantasalmen Me Itse
Jyväskylän Me Itse
Hyvinkään Me Itse
Helsingin Me Itse
Espoon Me Itse
Kajaanin Me Itse
Kauhajoen Me Itse
Ilmajoen Me Itse
Tampereen Me Itse
Lahden Me Itse
Kotkan Me Itse
Ulla Topi Salo
Pohjois-Karjalan Me Itse
Tampereen Me Itse toimistotontut
Sakari Lehto Tampere
Tommi Kivimäki Ilmajoki

ANIMAATIOT
Merikarvian Me Itse ja MEKA TV ryhmä
Päivi Pihlajamäki
Soile Heikintalo
Heikki Ylinen
Marko Fagerroos
Maria Vuorela
Satu Yliknuussi
Porin Me Itse ja MEKA TV ryhmä
Matti Virtanen
Juha Lindblom
Mervi Aaltonen
SEKK - Kalle Mannoja

KUVAUKSET ja ÄÄNITYKSET
Ari Impola
Matti Jaos
Jaana Nordlund
Jasmin Blomander
Santeri Saarinen
Päivi Pihlajamäki

TAUSTAMUSIIKKI
Päivi Pihlajamäki
Ari Impola
Pohjois-Karjalan Me Itse

EDITOINTI
Ari Impola

KIITOS AVUSTA ja TUESTA
Satakunnan Elävän Kuvan Keskus
RAY

TUOTANTO
Me Itse ry

SEKK ja MEKA TV 2016

Täälläpäs sitten vielä koko joulukalenteri kokoillan 34 minuutin dokumenttina, jota sopii ihmetellä sitten vaikka Juhannuksena.


Niin että Rauhallista joulua ja riehakasta Uutta vuotta vaan kaikkille!

torstai 4. joulukuuta 2014

Osku Oppaan MEKA TV joulukalenteri 4/24

Täällä minä taas, Osku Opas ja vuorossa on MEKA TV jouluallakan luukku numero neljä.


Tänään avataan jouluallakkaluukku taas yövuorossa, päivällä oli kokolailla muuta tekemistä, minuuttiaikataululla lennettiin reittiä Pori-Eurajoki-Huittinen-Pori-peti. 

Herättiin jo hieman ennen kukonlaulua valmistelemaan päivän koitoksia ja liikkeelle lähdettin heti kukonlaulun jälkeen. Kotiin palattiin jonkin verran kukon nukkumaanmenon jälkeen, joten takana on pitkä, mutta antoisa päivä Eurajoella ja Huittisissa.

Eurajoella esitettiin ensin kolme näytöstuntia Eurajoen koulun oppilaille ja esiteltiin Elävää kirjastoa oppilaille. Kaikki esityskerran menivät hyvin ja nämä napakymppiesitykset taitavatkin olla tämän meitin teemaviikon huippuhetkiä.

Iltapäivällä sitten mentiin Eläväksi kirjastoksi Eurajoen kirjastoon.


Eurajoelta huristeltiin Huittisiin elokuvapikkujouluiltamiin, jossa meillä kaikilla oli niin mukavaa. Tässä sitten tämä meitin satakuntalaisten kehitysvammaisten teemaviikon ohjelma olikin. Nyt sitten huominen päivä vähän huilataan, aamulla ei laiteta kelloa soimaan ja sitten ihmetellään mitä sitten, jos huvittaa. Iso kasa paperihommia odottaa, yksi keskeneräinen ensi-ilta ja 60 muuta tehtävää, mutta eipäs surra sitä nyt.

Tänään ei siis ollut mitään ensi-iltaa, joten näytetäänpäs nyt vielä tämä jo vanhentunut juttu Eurajoen Toimarin jutusta Elävästä kirjastosta Eurajoella, joka siis oli jo.



Mukava päivä siis Eurajoella ja Huittisissa, mietittävää ja pohdittavaa näiden päivien jälkipyykissä sitten kyllä riittää myöhemminkin. Oikeastaan seuraavan projektin nimi olisikin oikein sopivasti Jälkipyykki?