maanantai 2. marraskuuta 2026

Satakunnan meikäläisten marraskuu 2026

Satakunnan meikäläisten HYVÄ ELÄMÄ 2024-2026 loppusuora ja pudotuspelit alkaa nyt marraskuussa. Loppuvuosi mennään täysin purjein, nyt marraskuussa kaikki ryhmät valmistelevat kehitysvammaisten teemaviikon tapahtumia ja HYVÄ ELÄMÄ loppuraporttien tekemistä, jotka perinteiseen tapaan avataan joulukalenterissa.

Tämän hankkeen avaaminen ja loppuraportti on isoin marraskuun urakka


Vuoden pää- ja päätöstapahtuma on Porin erityisryhmien elokuva- ja teatteriseminaari, joka järjestetään tänä vuonna 19. kertaa. Muita paikallisia tapahtumia, pikkujouluja sekä tapaamisia järjestetään Yhteisellä asialla kiertueella, jonka alustava aikataulu on tässä:

Yhteisellä asialla kiertue 26.11. Tähtitaivaan elokuvapiiri Eurajoki - 28.11. Huittinen - 29.11. Rauma - 30.11. Euran Kiukainen - 1.12. Päätapahtuma Porin seudun kansalaisopiston auditorio ja Osallisuus teatterin Yhteisellä asialla näytelmän ensi-ilta - 2.12. Pomarkun monitoimihalli  - 3.12. Eurajoenportti - 7.12. Merikarvia - 8.12. Monituote Pori.

Elokuvia editoidaan ensi-iltakuntoon taas koko mokoma. Torniosta ja Kemistä tulee kaksi ensi-iltaa ja Me Itse julkaisee Opastajat -lyhytelokuva. ja todennäköisesti paljon muitakin ensi-iltoja on tulossa.

Kaiken tämän vauhdin ohessa käydään pudotuspelejä, mitä toimintaa voidaan ensi vuonna jatkaa. Merikarvia Me Itse toiminta putosi pelistä ensimmäisenä, joten 1/7 satakuntalaisesta ryhmästä jää meikäläisten vahvuudesta pois. Merikarvialla jatkuu elokuvatoiminta, mutta Me Itse toiminnalle ei ole tarpeeksi jäseniä, kun puolet jäsenistä pakkomuutettiin pois kotikunnasta säästösyistä. Muiden ryhmien kanssa kärvistellään, odotetaan STEA ja hyvinvointialueen päätöksiä. Varmaa on myös, että SEKKin lomautukset jatkuvat, joka aiheuttaa taas lisäongelmia, kun ei saada taidetoiminnalle alkuvuodesta ohjaajia. Suurin pettymys lienee se, että Keskiviikkopajoille ei löydy toistaiseksi rahoitusta laisinkaan.



Mutta nyt marraskuun meniallakkaan

2.11. Aamupäivällä Tiian ja Arin aamupalaveri ja kuukauden suunnittelua, illalla viimeinen Tapuke ja Maanantaitiimi toistaiseksi sekä SEKK syyskokous. Tapuken ja Maanantaitiimin jatkuminen on epävarmaa, kun ei ensi vuoden alussa ole ketään ohjaajaa avustamassa toimintaa.

3.11. Teatteripäivä Monituotteella. Näytelmää harjoitellaan. 

4.11. Keskiviikkopaja SEKKissä.

5.11. Iltapäivällä SEKKissä ja illalla Eurajoen Tähtitaivaalla elokuvapiiri.

7.11. Huittisten Hulivilit osallistuu Huittisten Seudun Kehitysvammaisten Tuen syyskokoukseen sekä Huittisten Kuuluvammaksi heittää siellä myös pienen keikan.

9.11. Merikarvian päivä. Merikarvian meikäläiset esittävät HYVÄ ELÄMÄ elokuvia kunnantalolla kuntalaisille.

Tällaista Merikarvialla


10.11. Teatteripäivä Monituotteella.

11.11. Keskiviikkopaja SEKKissä.

12.11. Kaatuneitten omaisten elokuvan ensi-ilta Kaupunkiolohuoneessa Porissa, illalla Eurajoen meikäläiset kokoontuu.

14.11. Valkeakosken Me Itse ryhmä saapuu vieraaksi Porin meikäläisiä tapaamaan. Tarjolla on myös Kuuluvammaksi keikka.

16.11. Kankaanpään viimeinen Ilmaisutaidon pajapäivä. Nämä pajapäivät ovat nyt pudotuspeleissä, kun ensi vuodelle ei näille ole vielä löytynyt rahoitusta.

17.11. Viimeinen Porin seudun kansalaisopiston kurssipäivä Monituotteella. Toiminta jatkuu opiston kautta ensi, mutta puolet tunneista putoaa pois. Toisaalta Ojantien animaatiopaja toimii taas alkuvuodesta 2027.

18.11. Keskiviikkopaja SEKKissä, Arilla taustatuki Teams palaveri illalla.

19.11. Mielenterveysviikon tapahtuma Anniksella Porissa, Osallisuus teatterin minimusikaali esillä kiertonäyttelyineen. Illalla Euran Kiukaisten tapaaminen.

20.11. Tiia ja Ari osallistuu Satakunnan kulttuurifoorumiin.

21.11. Erityiset teatteritapaaminen Helsingissä, Tiialla, Millalla ja Arilla varaus kalenterissa.

23.11. Viimeinen Merikarvian opistokerta. Me Itse toiminta Merikarvialla päättyy paikallistoiminta, mutta elokuvapiiri jatkanee ensi vuonna.

24.11. Osallisuus teatterin kenraaliharjoituspäivä Monituotteella.

25.11. Viimeinen Keskiviikkopaja. Tällä hetkellä ei tiedetä pystytäänkö tätä tärkeää toimintaa enää jatkamaan laisinkaan, rahaa ei ainakaan vielä jatkoon ole.

26.11. Editointipajaa SEKKissä iltapäivällä, illalla Tähtitaivaan elokuvapiirin viimeinen tapaaminen tänä vuonna pikkujoulujen merkeissä. Yhteisellä asialla kiertue alkaa täältä. Tähtitaivas jatkaa Otsolan opistopiirinä myös ensi vuonna ennallaan.

28.11. Viimeinen Huittisten kokoontuminen pikkujoulujen merkeissä. Yhteisellä asialla kiertueen toinen kohde. Huittisten kurssi jatkuu Sataopiston kurssina entiseen malliin ensi vuonna.

29.11. Yhteisellä asialla kiertue Rauman meikäläisten pikkujouluissa. Paikallinen toiminta jatkunee ennallaan, vaikka alueellisesta toiminnasta ei vielä tiedetä jatkuuko se.

30.11. Euran Kiukaisten pikkujoulut ja Sataopiston elokuvapiirin vuoden päätös. Jatkuu Sataopiston suojissa ensi vuonna, ei pudotuspeliuhkaa, vaikka uutta taustatukea kaivataankin, Ari on vielä luvannut jatkaa siihen saakka, kunnes uusi taustatuki löytyy.

Luppoaikoina sitten editoidaan kiivaasti ensi-iltaelokuvia, tehdään joulukalenteriin materiaalia, käydään pudotuspelejä ja koitetaan löytää ratkaisuita ensi vuoden haasteisiin toiminnan suhteen.

Vuoden Satakunnan meikäläisten päätapahtuma

Ja tietysti suurin urakka luppoaikoina on 1.12. HYVÄ ELÄMÄ hankkeen loppuseminaari ensi-iltoineen ja raportteineen joka ryhmällä. Melkoisella varmuudella alkuvuonna ei ole enää tarpeeksi työntekijöitä Satakunnassa taustalla, joten kaikki raportit pitää vääntää tänä vuonna. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti