Satakunnan meikäläisten opistoryhmät alkavat olla jo kesälomilla ja HYVÄ ELÄMÄ -hankekausi alkaa todenteolla. Tällä hetkellä edetään B2 suunnitelman mukaisesti loppuvuoteen, tälläkin pärjätään, mutta olisi se vielä mukavampaa edetä parhaassa A1 suunnitelma mukaisesti.
Eeva näyttää vähän Eurajoen toiminnan mallia
B2 suunnitelmassa edetään nyt näin huhtikuussa 2024
1.4. julkaistiin Tähtitaivaan hauska aprillijuttu. Muuta ei tehty, kun ei kukaan olisi kuitenkaan mitään uskonut.
2.4. Osallisuus teatterilla oli 9.4. kevätkonsertin kenraaliharjoitukset, Ojantien animaatiopajassa tehtiin elokuvan äänityöt ja illalla kokoontui vielä Tiistaitiimi pohtimaan ja suunnittelemaan etänä loppuvuoden kuvioita.
3.4. Ari ja Tiia hääräsi SEKKissä, treenattiin kevätkonserttia ja tehtiin suunnittelu- ja kirjoitushommia.
4.4. Tekunkorven elokuva- ja muistelupiiri kokoontuu, Monituotteessa pikkuryhmä treenaa vielä kevätkonsertin vaikeimpia lauluosuuksia ja Ari puuhastelee vielä Ahlaste tuupin kanssa ehtoopuolella.
5.4. Eurajoen kunnantalolla Eurajoen elokuvatoiminnan 30 vuotisjuhlapäivä.
6.4. Huittisten Hulivilit lähtee Sataopistosta kesälomille.
8.4. on Taikusydän palaveri Porin kirjastossa.
9.4. HYVÄ ELÄMÄ Kevätkonsertti.
10.4. Arilla vapaapäivä ja Tiialla SEKK työpäivä kirjoitushommissa.
11.4. Tekunkorven elokuva- ja muistelupiiri kokoontuu. Myös Ahlaste tuupin lapset ja nuoret kokoontuvat.
14.4. Rauman meikäläiset kokoontuu Raumalla ja Merikarvialla myönnetään Arille Kansalaisopistoliiton ansiomerkki 30 vuoden uurastuksesta vapaan sivistystyön uralla.
15.4. kokoontuu Satakunnan Me Itse meikäläisten puheenjohtajisto sekä HYVÄ ELÄMÄ -hankkeen ohjausryhmä tekemään vuoden raamit ja suunnitelmat kuntoon.
16.4. Osallisuus teatterin tulevaisuudenpajapäivä Monituotteessa.
17.4. Arilla ja Tiialla työyhteisön kehittämispäivä ja kahden edellisen päivän tulosten koonti.
18.4. Tekunkorven elokuva- ja muistelupiiri lähtee viimeisenä opistopiirinä kesälomille.
20.4. on suunnitteilla Euran meikäläisten kesätapaaminen ruokailun yhteydessä.
22.4. Kankaanpäässä on Ilmaisutaidon pajapäivä.
23.4. kokoontuu Osallisuus teatteri ja iltapäivällä on vielä Satakunnan museon näyttelypalaveri.
29.4. Kankaanpään toinen Ilmaisutaidon pajapäivä.
30.4. Osallisuus teatterin Vappuriaha Monituotteessa.
Näin se menee sitten huhtikuu HYVÄ ELÄMÄ -hanketta edistäen ja jäsentäen. Vielä odotellaan paria apurahan hakemuksen päätöksiä, jotta tiedetään, mihin tämän vuoden paukut riittävät, eteenpäin nyt kuitenkin mennään vähemmälläkin vauhdilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti