Hankala on taas vuoden alku, tuloja ei ole, mutta menoja sitäkin enemmän. Vasta helmikuun alussa tiedetään, jatkuuko alueellinen toiminta vai joudutaanko potkimaan Ari eläkkeelle ja koko MEKA TV sekä Satakunnan meikäläisten toiminta laittamaan saattohoitoon. Kevät mennään maaliskuun loppuun kansalaisopistojen piirien kanssa, mutta sitten ei vielä tiedetä, mitä tapahtuu. Kädestä suuhun eletään nyt päivä kerrallaan epävarman tulevaisuuden kanssa. Tehtävälistassa olisi 89 keskeneräistä työtehtävää, joihin vain muutamaan löytyy pieni rahoitus.
Alkuvuonna Tiialla on varma työharjoittelu sijoistuspaikka SEKKissä ja kädet täynnä hommia, mutta Ari joutuu raapimaan työtulot jostain keskeneräisistä hommista, joita onkin koko mokoma. Muun muassa 16 elokuvaa on vielä keskentekoisena viime vuodelta. Myös neljän ryhmän 30 vuotis juhlavuoden historiikin kerääminen työllistää alkuvuonna. Jonkin lajin inventaariota kalustosta ja toiminnasta pitää tehdä, joten alkuvuonna kyllä Tiialla ja Arilla löytyy hommia.
Ja tietty pitää aktiivisesti hakea lisää hommia ja apurahoja, muuten hukka syö koko toiminnan.
Valmiina ollaan uuteen vuoteen
Elokuvaryhmien toiminta alkaa vasta tammikuun puolessa välissä kansalaisopistojen kursseina. Satakunnan Me Itse meikäläisten toiminta on telakalla ja tämän toiminnan kohtalo ratkeaa vasta helmikuun puolessa välissä, kuinka sitten käykään.
13.1. alkaa Eurajoen Intensiivinen elokuvakurssi Otsolan kurssina. Kurssilla valmistellaan Eurajoen KeViKe/MEKA TV 30 vuotisjuhlaa, jonka päätapahtuma on Eurajoen kunnantalolla 5.4. Tähän ollaan saatu Tukiliitolta pieni avustus, jotta saadaa Kuuluvammaksi esiintymään tähän tilaisuuteen. Jaana aloittaa myös Me Itse vapaaehtoistyöt Eurajoelta.
14.1. alkaa Rauman elokuvaprojekti, jossa tehdään dokumenttielokuvaa Veikko Rantasen elämäntyöstä. Rauman elokuvaryhmä on vielä kyllä ilman ohjaajan tukea samoin kuin Kankaanpään ryhmäkin.
15.1. käynnistyy Merikarvian 30 vuotis juhlavuosi. Tulossa animaatioelokuva ryhmän historiasta sekä myös Kuuluvammaksi tulee esiintymään ryhmän 30 vuotisjuhlaan Tukiliiton tuella.
16.1. Monituotteessa käynnistyy Osallisuus teatterin ja Kuuluvammaksi kevätkausi Porin seudun kansalaisopiston kurssina. Keväällä kokoonnutaan 10 kertaa harjoittelemaan 9.4. HYVÄ ELÄMÄ kevätkonserttia, joka on samalla Monituotteen elokuvaryhmä 30 vuotis juhlakonsertti.
Iltapäivällä Ojantien animaatio- ja elokuvapaja alkaa valmistautua omaan 30 vuotis juhlavuoteen. Tulossa animaatioelokuva ryhmän historiikistä sekä myös Puupäät valmistautuu 9.4. kevätkonserttiin. Kevätkaudella Jaana on mukana remmissä juhlakonserttiin saakka ainakin.
Illalla kokoontuu Satakunnan Tukipiiri SEKKissä, jossa koitetaan käynnistää yhteistyökuvioita HYVÄ ELÄMÄ -hankkeen kanssa koko Satakunnan alueelle. Jaana ja Tiia emännöivät tapaamista.
17.1. Ari ja Tiia osallistuu Taikusydän palaveriin.
18.1. alkaa Tekunkorven elokuva- ja muistelupiiri kevätkausi Otsolan kurssina. Arilla alkaa myös Ahlaste tuupi ja Eijalla Kuuluvammaksi treenit sekä äänitysprojekti.
20.1. Käynnistyy Tähtitaivaan elokuvapiirin Otsolan kurssikausi Eurajoella sekä Sataopiston kurssikausi Kiukaisissa.
22.1. Ojanitien Otsolan sosiaalisten medioiden elävän kuvan kurssi alkaa. Tänä vuonna kokeillaan myös muita kanavia kuin TikTok.
23.1. Monituotteessa Osallisuus teatteri sekä Ojantien animaatiopaja kokoontuvat.
25.1. Normitorstai Tekunkorvessa, Eijalla ja Ahlaisissa.
27.1. aloittaa Sataopistossa Huittisten Hulivilit tekemään uutta hullunhauskaa historiaa Huittisista sekä Huliviliestä. Tähänkin saatiin pieni tuki Tukiliitolta.
29.1. on Merikarvian päivä.
30.1. Normitiistai Monituotteessa ja Ojantiellä.
31.1. Ari ja Tiia esittelee Otsolassa Taiteesta työtä -hankkeen tuloksia yleisöluennolla.
Sitten aletaankin jo jännäämään, kuinka toiminnan käy. Helmikuun puolessa välissä ratkeaa, onko toiminnalle enää jatkoa ja tukea vai joudutaanko laittamaan pillit pussiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti