maanantai 1. elokuuta 2022

Satakunnan meikäläisten elokuu 2022

Kesälomat on lomittu ja elokuu on toivoa täynnä. Näin menee Satakunnan meikäläisten elokuun elokorjuu ennusteiden mukaan.

Vielä on kesää jäljellä

Elokuu mennään 20 tuntia viikossa Taiken Taiteesta työtä -hankekauden tuella sekä noin 8 tuntia viikossa Näkyvämmäksi hankkeen puitteissa Arin ja Tiian kanssa, Jaana lomailee vielä elokuun puoleen väliin vaikkakin tekee lomallakin pari työkeikkaa. Varsinaista työaikaa on helkkarin vähän kaikkea tehtävämäärää ajatellen, joten venymistä tarvitaan.


Elokuun ensimmäisen päivän näkymä

1.8. Tiia ja Ari aloittaa elonkorjuun ja syyskauden suunnittelun ulkotoimistossa Joutsijärven luontopolulla.

2.-4.8. Merikarvialaisten elokuvaleirillä Merrrycampissa editoidaan keskeneräisiä elokuvia valmiiksi yötäpäivää.

8.8. otetaan päiväksi mukaan lomalaiset Eija ja Jaanan ja painellaan Seinäjoelle haastattelemaan kansanedustaja Paula Risikkoa sekä tekemään Me Itse päiville lyhytelokuvat Seinäjoen ja Kauhajoen Me Itse toiminnasta.

9.8. Editointipäivä ja illalla kokoontuu Satakunnan meikäläisten sekä Taiteesta työtä ohjausryhmän Tiistaitiimi pähkäilemään loppuvuoden menoja etänä.


10.8. Parkano saa Näkyvämmäksi koulutusta. Ari osallistuu Satakunnan kokemustoiminta ohjausryhmän viestintäpalaveriin.

11.8. editoidaan pää punaisena Blue Sea Film Festivaalien ensi-iltaelokuvia.

15.8. viimeistellään  Blue Sea Film Festivaalien elokuvaesityksiä ja ensi-iltoja.

16.8. Tiia Monituotteessa, jossa kesälomat sielläkin päättyvät, mutta ei teatteria eikä HPNN ryhmää, Arilla on editointipäivä.

17.8. Näkyvämmäksi koulutuspäivä Parkanossa. Illalla myös Turun Tärskyjen etäkoulutustapaaminen.

18.8. Viime hetken paniikkityöpäivä bluukkarien elokuvien ja Myötätuulen viestin kanssa.

Joko vihdoin päästään juhlimaan 25. osallistumiskertaa, kun kaksi viimeistä vuotta on korona vienyt?

19.8. juhlitaan näyttävästi Raumalla sekä MEKA TV että Myötätuulen viestin 30 vuotisjuhlavuotta. Ensin viedään Myötätuulen viesti Rauman kaupungin päättäjille ja sitten esitetään 3 elokuvaesitystä Blue Sea Film Festivaaleilla. Kaikilta Satakunnan meikäläisryhmältä on tulossa jotain esitettäväksi täällä ja tekijöitä sekä juhlijoita voi tavata myös paikan päällä.


Myötätuulen viestin 30 vuotisjuhlakiertueesta tulee tynkäkiertue tuen vähyyden vuoksi, mutta tulossa ollaan!

22.8. otetaan hieman rauhallisemmin SEKKissä, jossa tehdään Juhannussiivousta vinttityöhuoneella, kun ei olla aiemmin ehditty.

23.-25.8. kokoontuu Satakunnan meikäläisten puheenjohtajat pohtimaan Merikarvian Merrycampingille tulevaisuutta.

27.8. viedään Merikarvian Myötätuulen viesti Merikarvian yrittäjäpäiville.

29.8. otetaan taas rauhallisempi järjestelypäivä.

30.8. Osallisuus teatteri aloittaa syyskauden ja vuoden näytelmän tuottamisen päiväleirillä.

31.8. on Turussa Tärskyssä Näkyvämmäksi koulutuspäivä.

Elokuussa on siis odotettavissa 3 leiriä, useita elokuvien ensi-iltoja odotettavissa Blue Sea Film Festivaaleilla, juhlahumua muun työn ohessa ja tukka putkella mennään mietintämyssy tiukasti päässä tulevaisuuspohdintojen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti