Heippa täältä Eurajoelta. Katsotaanpas nyt porukan kanssa, miten on suunniteltu huhtikuun meikäläismenot.
Eurajoella katseltiin päivän uutiset |
Huikeissa merkeissä alkoi huhtikuu, kun Me Itse Jaana ilmoitti jättävänsä Me Itse toiminnan ja puheenjohtajan pestin, kun oli saanut hommia muualta.
Tässä nyt nähtävillä tämä ilmoitus ja aika hurjia juttuja muutenkin oli Satakunnan meikäläisillä ilmoitettavana.
Näin meni siis huhtikuun ensimmäinen päivä Eurajoen toimarin elokuvaryhmässä. Keskusteltiin paljon ja isoja asioita, joita aletaan nyt pyörittämään jokaisessa meikäläisryhmässä.
4.4. päästetään Ojantien TikTok kurssi kesälomille.
5.4. Osallisuus teatteri ja Ojantien animaatiopaja on vauhdissa sekä Tiia osallistuu Satakulttuuria ohjausryhmän palaveriin. Illalla kokoontuu myös Satakunnan meikäläisten Tiistaitiimi etänä, nyt kokoonnutaan kerran kuukaudessa päivittämään ja päivittelemään maailman asioita.
6.4. Normi SEKK työpäivän jälkeen on vielä SEKK kevätkokouksen vuoro.
7.4. kokoontuu Tekunkorven elokuva- ja muistelupiiri.
8.4. tapaamme taas Eurajoen toimarissa sekä iltapäivällä vielä Rauman meikäläisten kokouksessa.
9.4. riehumme Huittisten Hulivilien kanssa.
11.4. kokoonnutaan Merikarvialle koko hela päiväksi.
12.4. päästetään Osallisuus teatteri Monituotteesta ja Ojantien animaatiopaja kesälomille kansalaisopiston toiminnasta.
14.4. Tekunkorven muistelupiirin kanssa valmistaudutaan pääsiäisen viettoon.
19.-20.4. Ari ja Tiia matkustaa Vantaalle tekemään Danskun ja Samun elokuvaa.
21.4. on taas Tekunkorven päivä.
22.4. päättyy Eurajoen kansalaisopistokausi.
23.4. päästetään Harjavallan Kiukaisten ryhmä kesälomille.
25.4. Jaana ja HPNN matkustavat Merikarvialle, ensin aamupäivällä höpistään mukavia ja iltapäivällä päästetään HPNN keikalle Merikarvian työkeskuksen väelle esiintymään.
26.4. kokoontuu Osallisuus teatteri ja HPNN avaamaan kesäkauden harjoituskauden.
27.4. Arilla on Satakunnan kokemustoiminta ohjausryhmän palaveri.
28.4. Tekunkorvessa muistellaan vanhoja vapputunnelmissa.
Näin siis mennään huhtikuussa. Meitä on toiminnassa huhtikuussa 12 toimintaryhmässä 96 meikäläistä, joten eiköhän ME yhdessä kaikkea kivaa toimintaa keksitä vaikka muille jakaa. Ei ihan pilipalitoimintaa siis.
Taiteesta työtä hanke etenee puolipäivähankeena ja kansalaisopistoryhmät lähtevät kesälomille. Maaliskuussa laitettiin homma uudelleen käyntiin ja nyt vielä huhtikuussa kristallisoidaan tulevia toimintoja ja toukokuussa sitten aloitetaan toukotyöt toden teolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti