sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Tampereen Hämppien mediakurssi 21.-22.4.2017

Tampereen Hämpeille järjestyi
Me Itse mediaa kaikille -kurssi.
MEKA TV Ari Impolan apuna kurssia vetämässä oli
vertaisohjaajat Jasmin Blomander sekä Jaana Nordlund.




Tässä Jasminin uunituore raportti
mediakurssin tapahtumista.

Kuvat kuvasi ja palautteet kirjasi Jasmin.

Mediaa kaikille -kurssi Tampereella 21.-22.4.2017


Lähdimme perjantaina mediakurssia pitämään Tampereelle.
Sinne lähti Jasmin, Ari ja Jaana.
Majoituimme ensin Tampereella Lapland hotelliin.
Minä ja Jaana olimme samassa huoneessa
ja Ari oli ihan omassa.


Sitten tulimme Iltalinjalle kansalaisten kohtaamispaikkaan,
joka on kurssipaikkamme.

Alkupalaverin jälkeen aloitimme tekemään animaatiota.
Jaanan kanssa otimme eilen kuvia näistä ihmisistä,
jotta saataisiin pääkuvia tuohon animaatioon.

Jouduimme ottamaan toiseen kertaan, 
koska ekalla kerralla ei oikeasti onnistunnut ne ottamiset.

Meidän media kurssi alkoi kello 16:00
ja loppui kello 20:00.




Jätimme kurssitavarat tänne,
koska tarvitsemme niitä seuraavana päivänä
ja sitten lähdimme hotellille.



Seuraavana päivänä me sitten menimme aamupalalle
ja lähdimme jatkamaan hommiamme,

mitä oli jäänyt kesken

Aamukahvin jälkeen 
me keräännyttiin samaan pöydän ääreen
ja käytiin asioita läpi

mitä tänään tehdään ja milloinkin.

Otimme Jaanan kanssa vielä 3 ihmisestä naamakuvia 
ja ne onnistu kerralla.

Meidän ”TAKSI” lähtee noin kello 16:00 kohti kotia
ja voin sanoa, että tähän asti tämä on ollut 
todella kiva juttu. =)


päivitetty: 22.4.2017 Jasmin Blomander    


Kurssin sisältö ja mitä saatiin aikaan 

  • Opiskelimme elokuvan ja median perusasioita
  • Keskustelimme paljon vaikuttamisesta
  • Otimme paljon valokuvia
  • Teimme Hämppien esittelyvideon animaatioelokuvana ideasta lähtien kaikki ihan itse
  • Kuvasimme 3 Me Itse kokemuspuhuja videota
  • Kuvasimme Me Itse uutiset
  • Listasimme Myötätuulen viestiin tamperelaisten viestejä päättäjille
  • Pidettiin palautepalaveri ja tehtiin jatkosuunnitelmia
  • Laitoimme kuvia Facebookiin ja teimme tämän blogin

Kurssin palautteita


Janne Valonen: on tykännyt tehdä animaatiota, kuvata ja äänittää.

Sylvi Nevalainen: saanut uutta tietoa, kannattaa tehdä enemmän, on ollut kivaa, kun ollaan oltu yhdessä tekemässä, hyvin on mennyt kaikki.

Jussi Rantala: paljon uutta tietoa, on ollut kiva askarella ja tehdä animaatiota sekä uutisia, kiva äänittää ja kuvata.

Joanna Raanamo: elokuvan tekeminen, mukana olo, on ollut kivaa, toivoo meidän tulevan uudestaan, lisää animaatiota.

Jan Piilman: tosi paljon antanut ollaan saatu oppia animaation tekemistä.  ja äänellä ja kuvan keinon vaikuttamisesta. Kaiken kaikkiaan antoisat kurssi päivät.

Hanna Auterinen: hyvää opetusta animaation tekemisessä. On ollut kiva, että satakuntalaiset ovat olleet täällä mukana.

Mika Somerberi: animaation tekeminen on ollut kivaa, on tykännyt olla mukana tekemässä animaatiota, on tykännyt, että me kaikki ollaan oltu mukana.

Marjanna Yrjänäinen: tykkää paljon, oppinut paljon uusia asioita, on ollut kiva tehdä animaatiota, on ollut kivaa, kun me olemme olleet täällä, kiva piirtää.

Matilda Matsi: ohjaamisessa taitoa, ideoita, ryhmätyöskentelyä yhdessä, hauskuutta.
  



Kiitos kurssin järjestämisestä, tuesta ja yhteistyöstä

  • Me Itse ry.
  • Opintokeskus SIVIS
  • MEKA TV ja Satakunnan Elävän Kuvan Keskus
  • Satakunnan meikäläiset
  • Tukilinjalle kiitos uusista koulutus- ja tuotantolaitteista, hyvin toimi
  • Iltalinja
  • Tampereen Hämpit



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti