lauantai 18. maaliskuuta 2017

Satakunnan meikäläiset kiittää Tukilinjaa Vuoden toimija apurahasta

MEKA TV sai Tukilinjalta vuoden toimija 2016 kunniakirjan
ja 8000,- apurahan kalustohankintoihin.


Tukilinjan Vuoden toimija apuraha myönnetiin
innovatiivisesta toiminnasta
toimintarajoitteisten ja vammaisten henkilöiden
tasa-arvon edistämiseksi.


Apuraha oli tarkoitettu kokonaan
ja pelkästään laitteistohankintoihin
ja näin se käytettiin.


Apuraha on todella merkittävä,
sillä MEKA TV erityisryhmillä ei ole ollut aiemmin
omaa 
yhteistä ja kokonaista
koulutus- sekä tuotantolaitteistoa.


Vuodesta 1992 lähtien toimintaa ollaan kehitetty,
lainakalustoilla, erilaisin avustus- ja lahjoituskameroilla,
sekä 2003 lähtien ohjaajan omalla kalustolla.
Viime vuosina, 
kun ohjaajankin talous on ollut tiukoilla,

laitteisto ei ole enää vastannut tämän päivän tarpeita.




Miten kalusto valittiin


MEKA TV verkostossa toimi Satakunnassa kevätkaudella 2017
8 eri erityisryhmää kansalaisopistojen mediakursseilla.
Näistä viidellä paikkakunnalla toimii paikallinen Me Itse ryhmä.
Näissä ryhmissä toimii yhteensä
noin 100 kehitysvammaista elokuvantekijää,
jotka omalla toiminnallaan vaikuttivat siihen,
että apuraha yleensäkin saatiin.

Tästä syystä myös ryhmät saivat kaikki ehdottaa
ja päättää, mitä apurahalla hankitaan.

Kaikille ryhmille esitettiin kysymys,
että mitä hankintoja tehtäisiin,
jos ohjaajan oma kalusto hajoaisi
tuhannen pillun päreiksi hirvikolarissa.


Ennestään ryhmien käytössä oli
videotykki, valkokangas ja Mockamaster,
mutta muuta ei. Mitä hankintoja siis tarvitaan

toiminnan turvaamiseksi tekniikan osalta.

Kaikkien ryhmien toiveet joka ryhmässä
oli hyvin samankaltaiset.
Ainoastaan yksi ryhmä ehdotti kuvauskopterin hankintaa,
muut olivat ammattimaisen peruskaluston

hankinnan kannalla. 

Ryhmien kanssa kursseilla käytiin eri vaihtoehtoja
ja kyselykierroksen perusteella oli helppo tehdä valintoja.


Kompromisseja oli pakko tehdä,

sillä kaikkien ryhmien toiveet olivat
keskinmäärin noin 1000 euroa yli apurahan.


Ohjaaja lahjoitti pakettiin mukaan
yhden oman ylijäämä mikrofonin,
johtoja, pieniä kuljetuslaukkuja
ja muuta pikkusälää
sekä pari ammattimaista tietokoneohjelmaa, 
joten apurahalla saatiin tuhti
koulutus- ja tuotantopaketti 

hankittua yhteiseen käyttöön.  




Tässä kalusto, mitä hankittiin


- Tietokone ASUS GL752VW-T4383T

- Tietokonereppu Targus
- Videokamera Sony PXW-X70//C - 2666
- 2 kpl muistikortteja Lexar SD 64GB 633x - 95MB/s - U3 - UHSI
- Kameralaukku Manfrotto CC-195N
- Jalusta Manfrotto MVK502AM Kit
- Mikkien tuulisuojat Rode Blimp
- Puomi Rode Boompole
- Puomi Rycote A3 Boom Pole
- Langaton mikki Saramonic UwMic9 double Kit
- Äänitin Zoom H-6
- Kenttämikseri Azden FMX-32
- Tehoakku Dynacore Replace NP-FV100
- Mikrofonikaapeli
- 2 kpl kuulokkeitä äänentarkkaisuun
Hiiri Logitech Wireless
USB jakaja Targus 4port mobile
- DNA Matkamokkula 4GWLAN E5377


Hankinnat menivät 29,27 yli 8000,- budjetin,
mutta s
en verran sitten SEKK tuli vastaan.


Lisäksi koneeseen asenettiin ohjaajan omat ohjelmat

- PaintShop Pro X9 kuvankäsitteluohjelma 
- Music Maker 2017
- Microsoft Office 2016

Nyt tällä kalustolla ja ohjelmistolla
pystytään tekemään kaikki tarvittava
median perustuotanto ammattimaisella teknisellä tasolla. 

Käyttö


Kaikki osallistuvat ryhmät ovat käsitelleet ja päättäneet kaluston käyttöön liittyvät sääntöjä, kuria ja lakia.

Juridisesti laitteiston käyttöä valvoo
Satakunnan Elävän Kuvan Keskus ry.

SEKKin hallituksessa on MEKA TV porukkaa mukana
2 varsinaista jäsentä sekä 3 varajäsentä,
jotka SEKKin hallituksen puitteissa
valvovat MEKA TV laitteiston käyttöä.


Laitteisto on tarkoitettu erityisryhmien yhteiseen käyttöön,
MEKA TV ja Me Itse ryhmien koulutukseen ja tuotantoon,
sekä esimerkiksi Radio Valo ja muihin erityisryhmien
mediakoulutuksiin että tilaustuotantoihin
jotka edistävät vammaisten asioita.


Laitteistoa ei lainata ulkopuolisille
eikä yksittäisille käyttäjille,
jotta laitteisto pysyisi mahdollisimman pitkään kunnossa.

Kaluston käytöstä vastaa aina ryhmät yhdessä
ammattitaitoisen SEKKin tai MEKA TV ohjaajan kanssa.





Suurenmoinen kiitos tästä kaikesta kuuluu Tukilinjalle,

100 satakuntalaista median tekijää kiittää tästä tuesta!

Ps. jälkikommentti 20.2.2018


Loppuvuonna saatiin vielä 1000 euron lahjoitus nimettömältä lahjoittajalta, jonka turvin saatiin yhteiseen käyttöön kunnollinen järjestelmäkamera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti