perjantai 29. huhtikuuta 2016

Eurajoen Me Itse Jokirapujen ylimääräinen kevätsiivouskokous

Eurajoen Me Itse Jokiravut kokoontuivat 
29.4.2016 tekemään kevätsiivousta 
2015-2016 toiminnastaan.

Kansalaisopiston kevään kurssikausi
ja Me Itse toiminta 
päättyi jo aprillipäivänä.
Seuraava virallinen kokoontuminen on vasta syksyllä,
joten päätettiin sitten pitää vielä 
yksi ylimääräinen kokous ja kevätsiivouspäivä.

Myös kesällä on tarkoitus puuhastella
pari päivää Lahdenperässä.


Aamutuimaan pidettiin ensin kokous, 

jossa käytiin normaalit kokousasiat läpi.




1. Kokouksen avaus

- Puheenjohtaja Janne avasi kokouksen
ja sihteerinä toimi Minna.

- Paikalla Me Itse jäsenet Toni P., Eeva, Jenna, Katja, Sari ja Toni H. Elokuvapiiristä oli mukana vielä Teuvo ja taustatukena Ari.
  
2. Edellisen kokouksen pöytäkirja ja taloustilanne
- Janne luki edellisen kokouksen pöytäkirjan
ja taustatukihenkilö Ari kertoi taloustilanteen. 

Rahaa tuleviin toimintoihin on käytettävissä noin 200,-. 
- Apuraharintamalta tullut viime aikoina vain lunta tupaan

3. Viimeaikaiset tapahtumat 
- Ari kertoi muiden satakuntalaisten ryhmien toiminnoista
sekä Me Itse valtakunnallisista kuulumisista.
Satakunnan ryhmät ovat kaikki jo kesälomilla
ja kaikki porukat ovat lähes yhtä rahattomia.


4. Tulevat asiat 
28.-29.6. leiri Lahdenperässä
28.6. kuvataan kesäkauhuelokuvaa
29.6. järjestetään Satakunnan Me Itse puheenjohtajatapaaminen
19.8. Blue Sea Film Festivaaleilla Eurajoen Osallisuus elokuvan ensi-ilta
8.9. Lukutaidon päivä Porissa
15.-16.10. Joensuussa Me Itse päivä, Janne edustaa
1.12. YHDENVERTAISENA elokuvaseminaari Porissa
2.12. Kehitysvammaisten teemapäivä Eurajoella

5. Muuta esille tulevaa
- Eurajoen Toimarin elokuvapiiri ja Me Itse 
on toiminut viime vuosina Rauman kansalaisopiston piirinä.
Nyt kun Luvia ja Eurajoki yhdistyvät,
Eurajoen opistoasioita hoitaa ensi vuodesta Otsolan kansalaisopisto.
Piiri voi jatkaa Rauman opiston piirinä syksyllä,
mutta ensi vuodesta pitää käynnistää neuvottelut Otsolan kanssa.

- Päätettiin hakea kesäkauhuleffaan Tukiliitolta avustusta,
kun 0-budjetilla ei oikein tahdo muuten onnistua
kaikissa kuvauskohteissa kuvaaminen


6. Kokouksen päätettiin ja seuraava kokous 
päätetiin pitää Lahdenperässä 28.6.2016 kello 10:13 alkaen.


Kokouksen päätyttyä jakaannuttiin kahteen ryhmään.
Toinen ryhmä alkoi koostamaan
toimintakertomusta 2015-2016
sekä keräämään vähän historiikkiä
23 vuoden toiminnastaan yhteen.





Toinen ryhmä taas alkoi tekemään 
TYTTÖ MENNEISYYDESTÄ elokuvan käsikirjoitusta.



Mutta se sitten taas on aivan toinen juttu se.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti