maanantai 28. lokakuuta 2024

Kannanotto Merikarvialta työosuusraha päätöksenteosta

Tänään ei Merikarvian työkeskuksen mediapiirin työnteosta tahtonut tulla mitään, kun Satakunnan hyvinvointialueen ehdotus työosuusrahojen poistumisesta kuohuttaa mieliä ja aiheuttaa suurta epävarmuutta ja pahoinvointia, jota purettiin kahdella uudella kannanotolla, kun saatiin uutta tietoa ehdotuista leikkauksista.

Ei tahdo työnteosta tulla mitään, kun työosuus rahat uhataan lopettaa

Kehitysvammaisten työosuusrahojen sekavuus tilanne

- kirjoittanut Marko Fagerroos

Satakunnan hyvinvointialue on päättänyt leikata
ja poistaa työosuusrahan.
Tämä uutinen tuli meille täytenä yllätyksenä
ja oli suuri järkytys.

Tämä muutosesitys on kyllä niin syvältä

Luimme päättäjien tekemän ehdotuksen ja se on kyllä niin syvältä.

Päättäjien pitäisi olla kehitysvammaisten kanssa tekemisissä
ja huomaisivat vasta sitten heidän vaikeutensa.
Päättäjien tuoleilta on helppo huudella.
Päättäjät eivät tajua, mitä siitä seuraisi.

Me kehitysvammaiset vetoamme nyt siihen,
että meidän työosuusrahoja ei leikata.

Me pistämme voimalla vastaan.

Pistämme voimalla vastaan!

On monia kehitysvammaisia,
jotka tarvitsevat henkilökohtaista ohjausta
myöskin toimintakeskuksissa ja sen ulkopuolellakin.

Työosuusraha on tärkeä kehitysvammaisille,
siitä menee myös ruokakustannus.
Lisäksi monelle kehitysvammaisille on erittäin tärkeää
käydä toimintakeskuksissa.

Meidän työosuusraha on ollut
muutenkin olemattoman pieni,
joten periaatteessa sitä kuuluisi nostaa
eikä toiseen suuntaan, vielä huononpaan.

Kehitysvammaisille aiheutuisi
muita ongelmia tästä syystä
ja ne voivat olla peruuttamattomia.
Hyvinvointi alueen päättäjät iskevät kyntensä
kaikista heikoimpaan ryhmään, sellaiseen ryhmään,
joita pitäisi myös kunnioittaa ja arvostaa.

On monia kehitysvammaisia,
jotka käyvät myös avotöissä.
Työosuusrahalla on ollut piristävä vaikutus.

Nämä synkät uudistukset voivat johtaa myös siihen,
että moni kehitysvammainen
saattaa jäädä pois toimintakeskuksista
ja syrjäytyä ulkopuolelle.

Päättäjien pitäisi miettiä sitä,
että löytyy muita kohteita,
joista on varaa ja pitääkin leikata.
Kehitysvammaisia ei olla muutenkaan
kohdeltu ruusuisella tavalla.
Kehitysvammaisilla pitää olla
ja saada tilaisuus tehdä samoja asioita kuin muutkin,
työtoiminnasta puhumattakaan.

Päättäjien on nyt syytä katsoa peiliin
ja ajatella kehitysvammaisten tulevaisuutta.

Merikarvian Me Itse ryhmän sihteeri
Marko Fagerroos

Markon kannanotto kuvattiin, mutta päätettiin yhdessä tehdä asiasta blogi


Tässä on epäreilua se


- Kirjoittanut Tiia Takala


Ehdotus, että työtoiminnan saamat alihankinta rahat menisivät työosuus rahojen sijaan asiakaiden virkitys toimintaa ja muun toiminnan ylläpitämiseen työ- ja päivätoiminnan keskuksessa.

Tässä on epäreilua se, että eri toimintakeskussa on eri määrä porukkaa eli samalla rahalla toinen

toimintakeskus voi käyttää isomman osuuden yhden asiakkaan virkistykseen.


Toiset toimintakeskukset eivät välttämättä saa kovinkaan paljon alihankinnasta rahaa, silloin heillä ei olisi mahdollista asiakkaiden virkistykseen rahaa. Tämä olisi asiakkaiden  kannalta epätasa-arvoista.

Sijoitetun toiminnan asiakkaat saman ehdotuksen mukaan  saisivat työ osuus rahansa niin, että yritykset ja muut palvelu tuottajat maksavat hyvinvointi alueelle sijoitetun toiminnan asiakkaan työ osuus rahat ja hyvinvointi alue sitten maksaa asiakkaalle.  Tässä tulee kiire tehdä nämä palvelusopimukset, sillä aikaa on tammikuulle.

Järjestöillä olisi kyllä mahdollisuuksia työllistää erityistä tukea tarvitsevia työn tekijöitä, mutta välttämättä heillä ei varaa maksaa sijoitetun toiminnan työosuusrahaa.

Tällä hetkellä sijoitetun toiminnan asiakkaita on järjestöissä töissä. Nämä työ uhkaavat loppua heiltä.

Uudet työosuusraha ehdotukset uhkaavat myös Tiian työpaikkaa

Mitä, jos nykyiset sijoitetun toiminnan tarjoajat eivät suostu eivät maksamaan sijoitetun toiminnan asiakkaille heille tulisi etsiä uusi  sijoitetun toiminnan paikka.

Tämä aiheuttaisi valtavasti lisätyötä työvalmentajalle. Sekä mahdollisesti stressiä sijoitetun toiminnan asiakkaalle, joka ei tiedä onko hänellä työpaikkaa ja missä. 

Tiia Takala
kokemusasiantuntija ja vertaisohjaaja sijoitetussa työtoiminnassa

keskiviikko 23. lokakuuta 2024

Satakunnan meikäläisten kannanotto kehitysvammaisten työosuusrahojen merkityksistä

Avoin kannanotto 23.10.2024 

Satakunnan meikäläiset ovat huolissaan

Satakunnan kansassa oli Satakunnan hyvinvointialueen johtajan haastattelu 10.10.2024 Sata-alueen säästöistä ja leikkauksista. 


Varhila nosti julkisuuteen, että hyvinvointialueelta pitää harkita kaikkia ei-lakisääteisten menojen leikkaamista. Tämä koskee erityisesti kehitysvammaisten työosuusrahojen menetystä.


Kehitysvammaisten työosuusrahaa esitetään taas poistettavaksi

Myös 23.10. asia oli Satakunnan Kansassa.

Me Satakunnan meikäläiset olemme erityisen huolissamme siitä, että kehitysvammaisten työosuusrahoja uhataan leikata taas kokonaan pois. Vastaava päätös Satakunnassa tehtiin myös 2023 kehitysvammaisia kuulematta, mutta peruttiin, kun asia sai yleistä huomiota mediassa. Tästä syystä me kaikki Satakunnan meikäläisryhmät haluamme tuoda esille oman kantamme, jolla toivomme saavamme huomiota tälle asialle.

Haluamme tuoda esille työosuusrahojen merkityksiä, jotta ei tehtäisi poliittisia päätöksiä, jotka aiheuttavat lisäkustannuksia ja paljon pahaa mieltä ihmisille, jotka tarvitsevat eniten tukea ja joilta leikataan aina ensimmäisinä pois meiltä mitään kysymättä.

Tästä syystä katsomme, että on tärkeää kuulla myös meidän mielipiteitä, jotta voidaan tehdä päätöksiä, jotka tuottavat todellista säästöä pitkällä tähtäyksellä eikä pahaa mieltä ja lisäkustannuksia.

Satakunnan Me Itse meikäläisten kokemustoimijoiden kannanotot

Olen sitä mieltä, että kun kehitysvammaiset tekee avotöitä toimintakeskus Toimelan ulkopuolella, niin tekee aika raskaita töitä niin huonolla palkalla, että vois maksaa vähän parempaa palkkaa tehdystä työtehtävistä, eikä ainakaan kaikkea rahaa ainakaan pois otettais meiltä. Jotkut joutuu eläkerahan turvin elämään, työstä saamien rahat tulee lisä apuna kehitysvammaisten jokapäiväiseen elämään ja hyvinvointiin! Eikös Orpon hallituksella ole muuta tekemistä, kun kytätä kehitysvammaisten rahan saantia ja mikä taho maksaa työstä saadut rahat meidän tilille. 

Timo Klemettilä
Rauman Me Itse ryhmän sihteeri

Työosuusrahat meinataan leikata 

- Ei ole oikein, että työosuusraha lähtisi pois.

- On tosi väärin

- Ei ole oikein, että otetaan rahat pois

- Pitäisi kunnioittaa meikäläisiä eikä koko aika jostakin leikata pois. On väärin, että meikäläiset kärsii ensimmäisenä. Ja on kiva nähdä ystäviä ja  työkavereita töissä.


Jaana Nordlund
Me Itse ry:n valtakunnallinen puheenjohtaja
sekä Euran Me Itse ryhmä


Minun mielestä kehitysvammaisten työosuusraha pitää jättää eikä leikata kun kehitysvammainen tarvii sen kun suurin osa raataa niska Limassa tyytyväisenä tekee töitä ja me tarvitaan raha kun ollaan ahkeria työntekijöitä ja mitä nostaa työosuus rahaa se vois saada muita kehitysvammaisia ahkerin miksi ja Isolla Ei TYÖOSUUSRAHAA LEIKATA. MIELUUMMIN NOSTAA SITÄ


Samu Rantanen
Kankaanpään Me Itse Pörriäisten puheenjohtaja


Tämä työosuusraha on meille sijoitetun toiminnan asiakkaille tärkeää.

Jotkut sijoitetun toiminnan asiakkaista ovat hyvinvointi alueen yksiköissä töissä esimerkiksi asumisyksikön keittiössä ja pyykkihuollossa. Heillä ei ole mahdollista saada muuta kautta työosuus rahaa.


Työosuusrahan suuruus on päivä- ja työtoiminnassa 6 euroa ja sijoitetun toiminnan asiakkaille 12 euroa päivältä.

Sijoitetun toiminnan asiakkaalle tämä voi olla yli 200 euron lisätulo kuukaudessa. Tämä on merkittävä lisä, sillä olemme kaikki pienituloisia.


Tämän rahan avulla sijoitetut toiminnan asiakkaat tuntevat itsensä tärkeiksi ja työnsä merkittäväksi. Jo niiden suunniteltu leikkaus pelkästään aiheuttaa huolta.


Jos toiset saisivat sijoitetun toiminnan asiakkaat työantajan kautta työosuus rahan ja toiset eivät saisi lainkaan se loisi epätasa-arvoa sijoitettujen toiminnan asiakkaiden väliin. Olemme kuin kuitenkin kuin samaa joukkoa.


Minua kuitenkin epäilyttää se, että kaikki sijoitetun toiminnan asiakkaat eivät pääsisi yksityiselle puolelle sijoitettuun toimintaa, jolloin tai edes kunnalle, jos kunnat voisivat maksaa työosuus raha. Silloin ainoat vaihtoehdot olisivat joko jäädä kotiin tai sitten tehdä ilmaiseksi.


Tiia Takala
sijoitettu työntekijä Satakunnan Elävän Kuvan Keskus
Osallisuus teatterin yhteisövastaava



Useissa työkeskuksissa tehdään kädentaidon tuotteita myyntiin ja tuotamme rahaa sata-alueelle, mutta tekijät eivät saa mitään, jos työosuus rahat otetaan pois.


Monet kehitysvammaiset jää pois töistä, jos eivät saa työosuus rahaa.

Rahalla voi ostaa jotain omaa, jos se jää pois, ei omaa rahaa ole. On tyhmää ottaa kaikki rahat pois.


Pääasiallinen tulolähde on eläke, mutta sitten ei jää rahaa ostaa mitään omaa kivaa. Harrastukset maksaa ja jos ei ole rahaa, ei voi harrastaa.


Eurajoen Me Itse ryhmä


Otimme selvää myös, mitä sanoo tekoäly Gemini asiasta


Minun mielestä kehitysvammaisten työosuusrahat pitäisi säilyttää ihan normaalisti, koska ne on tärkeitä vammaisille täällä Satakunnan alueella. Ja jos niihin kajotaan, niin se on vammaisten melkein ainoa oma tulonlähde Sata-alueella. Vammaisille se olisi isku ihmisoikeuksia vastaan, siinä rikottaisiin myös YK vammaisten sopimusta.

Santeri Saarinen
Porin Me Itse ryhmä puheenjohtaja

Ei paljoa ruoka maksun jälkeen säästämistä.
Ruokamaksut ovat isompia kuin työosuusrahat.

Koska ei voi elää köyhyydessä, ruokaa pitää saada, ei nälässä
Jos ei rahaa ei maksaa mitään ja ei voi harrastaa
Eikä potkittas päähän heikompia ja haavoittuvassa olevia,

Markus Kaunisto
Huittisten Me Itse ryhmän puheenjohtaja

Tekoäly Gemini listasi tällaisia haittavaikutuksia

Työosuusrahojen poisleikkausten merkitykset

Satakunnan hyvinvointialue uhkaa nyt leikata pois kehitysvammaisten työosuusrahat. Tässä tulee esimerkkejä mitä siitä seuraisi. 

Taloudellisen tilanteen epävarmuus. Työosuusrahoista maksetaan ruokakustannukset. Terveydelliset syyt tulevat lisääntymään. Epävarmuus terveydenhoidosta. Pahoinvointi kehitysvammaisten kohdalla lisääntyy ja vaikeutuu, kun eivät pysty enää ostamaan haluamiaan asioita. 

Pitkällä aikakaavalla aiheuttaa ongelmia muissa organisaatioissa. Matkusteleminen julkisissa kulkuvälineissä ei enää onnistu.

Työosuusrahojen poisjäämisestä ei koidu merkittäviä säästöjä. Aiheuttaa riippuvuutta muissa tilanteissa. Syrjäytymistä tulee lisääntymään, pelko tulevaisuudesta vähentää aktiivista käymistä työkeskuksissa. Aiheuttaa ongelmia ystäväpiireissä. Pahimmissa tapauksissa voi tulla väkivallan kierre. Ruokatavaroiden hankkiminen kaupoista vaikeutuu. Mielenterveys ongelmat lisääntyvät merkittävästi. Pitäisi leikata säästöjä muista kohteista eikä kehitysvammaisilta, heillä on jo tarpeeksi vaikeata muutenkin, mitä eivät päättäjät tajua. kehitysvammaisten toimintakyky ja haluttomuus osallistua laskee alas.

Marko Fagerroos,
Merikarvian Me Itse ryhmän sihteeri

Tekoäly Geminin yhteenveto

Kannanotossa mukana

Satakunnan meikäläiset
Me Itse ry:n valtakunnallinen puheenjohtaja Jaana Nordlund
Eurajoen Me Itse ryhmä
Euran Kiukaisten Me Itse ryhmä
Huittisten Me Itse Hulivilit puheenjohtaja Markus Kaunisto
Kankaanpään Me Itse Pörriäiset Samu Rantanen
Merikarvian Me Itse sihteeri Marko Fagerroos
Osallisuus teatterin yhteisövastaava Tiia Takala
Porin Me Itse puheenjohtaja Santeri Saarinen
Rauman Me Itse sihteeri Timo Klemettilä
Tekoäly Gemini

lauantai 5. lokakuuta 2024

Piialla on asiaa eriarvoisuudesta

Nykyinen tilanne maassamme
on saanut minut pohtimaan sitä,
miten eriarvoisessa asemassa
me loppujen lopuksi elämmekään.

Piia pohtii eriarvoista maailmaa

Hallitus heiluttaa saksiaan siihen tahtiin,
ettei moista ole nähty miesmuistiin.

Leikattiin vapaasta sivistyksestä,
leikattiin kulttuurista ja niin monesta muustakin
tärkeästä asiasta säästöihin vedoten. 

Kyläkouluja lakkautetaan,
terveyskeskuksia ajetaan alas
ja vuodeosastoja suljetaan.
Tämäkö on sitä hyvää elämää,
johon meillä kaikilla on oikeus?

Nämä leikkaukset eivät tuo säästöjä,
vaan päinvastoin lisäävät
kustannuksia miljoonilla vuosittain.

Miksi?

Siitä yksinkertaisesta syystä,
että kun ei ole varaa osallistua
esimerkiksi kansalaisopistojen kursseille
tai ryhmäharrastuksiin,
kuten esimerkiksi urheiluharrastuksiin,
niin vaara syrjäytymiselle kasvaa
suurelle osalle väestöä
ja tämä taas tietää erilaisten mielenterveys
sekä alkoholi ongelmien kasvua entisestään.

Se taas kuormittaa terveydenhuoltoa
ja sen ammattilaisia nykyistä enemmän
ja kun pienituloisilla ei ole varaa terveyskuluihin,
joutuu he turvautumaan
terveyspalvelujen maksuissa toimeentulohakemuksiin
ja muihin avustuksiin nykyistä enemmän,
joten siihenhän ne hallituksen
kaavailemat säästöt sitten hupenevatkin.

Lopputuloksena onkin sitten
entistäkin tiukemmat tulo- sekä menoerät. 

Osaavillekaan käsille ei löydy työpaikkaa


Joku voi sanoa,
että menkää tekin oikeisiin töihin
ja lakatkaa valittamasta. 

Noh, milläs menet kun töitä ei ole
ja nekin vähät paikat annetaan mieluummin muille.

Tämän lisäksi TT keskus on tiukentanut
palkkatuki työllistymisen ehtoja,
lisännyt tiukennuksia ja muutoksia
on tulossa vuoden 2025 kevään aikana.
Nämä tiukennukset koskevat
eniten juuri matalan kynnyksen työpaikkoja,
eli sijoitettuja työpaikkoja.

Tämä yhteiskunta on nykyään rakennettu niin,
että täällä pärjää vain rikkaat ja hyväosaiset ihmiset
ja me heikommassa asemassa olevat ihmiset
kärsimme kurjuudesta entisestään.


Viikon ruokarahat kahdelle hengelle 

Voin ihan kokemuksesta sanoa,
ettei ole ollenkaan mukavaa seurata
miten toisilla on varaa ostaa
hienoja vaatteita ja tavaroita
sekä kärrykaupalla ruokaa,
kun itse joutuu laskemaan joka ainoan sentinkin,
että riittääkö rahat edes koko viikoksi ruokaan.

Työntekoa vaikeuttaa myös se,
että Kela tekee mielivaltaisia
ja kylmiä päätöksiä lakkauttaa
työkyvyttömyyseläkkeen heti
jos tienaat “ liikaa “
eli reilun 970 euroa bruttona kuukautta kohden. 

Tuosta summasta kun vähennetään verot
ja muut niin loppujen lopuksi
käteen jää vähän alle 800e.
Kuka muka pärjää tuolla summalla?

Sen jälkeen kun tuosta maksat vuokrat ja sähköt,
ei paljon jää elämiseen rahaa.

Sentinvenytystä päivästä toiseen, viikosta kolmanteen

Suomi valittiin muuten jälleen
maailman onnellisemmaksi kansaksi,
mutta kenen mielestä
ja mikähän taho tämänkin valinnan
on tehnyt ja millä kriteereillä?

Kyllä tämän maan kansa on niin ahdingossa
ja voi niin huonosti, ettei mitään rajaa.

Piia Nurminen
Me Itse ry:n ja MEKA TV:n kouluttama
kokemusasiantuntija

keskiviikko 2. lokakuuta 2024

Satakunnan meikäläisten Ilon ja Valon lokakuu 2024

Satakunnassa vietetään lokakuussa Ilon ja Valon Satakunta -teemaviikkoja, johon me Satakunnan meikäläisetkin osallistumme kaikin mahdollisin tavoin.


Teemaviikkojen aikana järjestämme avoimia ovia joka ryhmässä, teemme blogeja ja muita julkaisuita, joilla haluamme tuoda esille asioita, mitkä tuottavat iloa ja valoa meille kaikille.

Teemaviikot ovat Satakuntaliiton järjestämä ja tarkoituksena on tuoda näkyvästi esille erilaisia tapahtumia koko Satakunnan alueella. Satakunnan meikäläisillä joka ryhmällä on käynnissä joku tai useimpia pikkuprojekteja ja kohtaamisia, joita haluamme tuoda esille.

Ennen kuin aloitamme lokakuun ennusteen tekemisen, sopii kuunnella, miten HPNN teki aikanaan lokakuusta hienon laulun kuuluvammaksi;


Mitä lokakuussa Satakunnassa sitten tapahtuu?

Satakunnan museossa on Osallisuuden jäljillä -näyttely, joka kertoo meidän 4 vuosikymmenen lähihistoriasta ja kehityksestä tähän päivään. Näyttely on nähtävillä koko lokakuun ajan 3.11.2024 saakka.

Vuoden isoin urakka huipentuu Satakunnan museolla

Kaikki meikäläisryhmät ovat myös aktiivisessa toiminnassa. Joka ryhmässä siis pohditaan sitä iloa ja valoa, jota yhdessä tekeminen meille kaikille aiheuttaa.

1.10. Osallisuus teatteri häärää Porin seudun kansalaisopiston kurssilla vuoden näytelmän kimpussa ja vähän muutakin siinä ohessa, kuten Kuuluvammaksi keikkoja harjoitellen sun muuta mitä ehtii. Illalla kokoontui vielä HYVÄ ELÄMÄ ohjausryhmä ja Satakunnan meikäläisten Tiistaitiimi. Tiimi oli kaikille avoin tällä kertaa.

2.10. Ari ja Tiia menevät Rauman meikäläisten kanssa esittämään Rauman Toimelaan Veikko Rantasen juhlanäytöksen. Näytös esitettiin juhlavasti Blue Sea Film Festivaaleilla, mutta kaikki raumalaiset eivät nähneet tätä esitystä, joten tänään sitten toinen esitys tälle hienolle koosteelle Raumalla.

3.10. Tekunkorven elokuva- ja muistelupiiri kokoontuu. Iltapäivällä treenaa Eija Kuuluvammaksi keikkaa ajatelleen SEKKissä ja Hakalan Merja tulee kylää SEKKiin pohtimaan mukavia talousasioita tälle vuodelle ja ensi vakavia talousasioita ensi vuodelle. Sitten viemme Merjan Osallisuuden jäljille näyttelyyn Satakunnan museoon, onhan siellä paljon Me Itse asiaakin esillä.

5.10. Huittisten Hulivilit kokoontuu. Porin meikäläisten puheenjohtaja Santeri Saarinen tulee vierailevaksi tähdeksi tällä kertaa.

7.10. Ojantien some viestinnän kurssi kokoontuu. Kankaanpään Pörriäiset kokoontuu laavulla illalla makkaransyönnin ja muun kisailun ohessa.

8.10. Osallisuus teatteri ja Kuuluvammaksi kokoontuu.

10.10. Tekunkorvessa Kuuluvammaksi Eija Railo Ilon ja Valon -keikalla ja treenit päivän päätteeksi.

12.10. Tähtitaivaan elokuvapiiri Eurajoella sekä Euran meikäläiset Kiukaisissa kokoontuu.

14.10. Merikarvian meikäläisten päivä.  Avoimet ovet täälläkin koko päivän, sopii tulla tutustumaan ryhmän toimintaa, jos lähistöllä sattuu olemaan.

15.10. Hyvän elämän runopäivä Porin kirjastossa. Päivällä 10:00-11:30 on Outi Lähteenlahden vetämä runopaja meikäläisille, mielenterveyskuntoutujille sekä maahanmuuttajille sekä kello 18:00 kaiken kansan runotapahtuma. 

Porin kirjastossa 15.10.2024 Ilo ja Valoa tarjolla runojen siivin

17.10. Tekunkorven päivä.

19.10. Eurajoen meikäläiset kokoontuu.

20.10. Rauman meikäläiset kokoontuu Kuovilla 13:00-16:00, tervetuloa mukaan tutustumaan toimintaamme!

21.-27.10. meille tuottaa iloa ja valoa syysloma.

28.10. Merikarvian ryhmä kokoontuu.

29.10. Osallisuus teatteri alkaa toden teolla harjoittelemaan vuoden näytelmää SIVISTYNEESTI.

31.10 Tekunkorven ryhmä päättää Satakunnan meikäläisten Ilon ja Valon teemaviikot hyvillä mielin ja valmistautuu marraskuuhun.

Jossain tuossa ohessa pitäisi editoida ja julkaista noin kymmenkunta lyhytelokuvaa toiminnastamme.  

Katsotaanpa vielä, mitä tekoäly Gemini tietää siitä, miten Satakunnan meikäläiset tuottavat iloa ja valoa Satakuntaan.

Satakunnan Me Itse meikäläiset ja ilo Satakunnassa

Satakunnan Me Itse meikäläiset on aktiivinen verkosto, joka tuo iloa ja valoa Satakuntaan monin tavoin. Heidän toimintansa perustuu yhteisöllisyyteen, erilaisuuden hyväksymiseen ja haluun vaikuttaa omaan elämään ja yhteiskuntaan.

Miten he tuottavat iloa ja valoa:

  • Yhteisöllisyyden vahvistaminen: Me Itse ryhmät järjestävät erilaisia tapahtumia, kuten kahviloita, retkiä ja kursseja, jotka tuovat ihmisiä yhteen ja luovat uusia ystävyyssuhteita.
  • Kokemusten jakaminen: Me Itse -jäsenet jakavat omia kokemuksiaan ja tukevat toisiaan arjen haasteissa. Tämä luo turvallisen tilan, jossa voi olla oma itsensä.
  • Vaikuttaminen yhteiskuntaan: Me Itse -ryhmät vaikuttavat yhteiskuntaan nostamalla esiin kehitysvammaisten ihmisten oikeuksia ja tarpeita. He tekevät yhteistyötä eri toimijoiden kanssa ja pyrkivät muuttamaan yhteiskuntaa inklusiivisemmaksi.
  • Kulttuuritoiminta: Monet Me Itse -ryhmät järjestävät erilaisia kulttuuritapahtumia, kuten näyttelyitä, konsertteja ja teatteriesityksiä. Tämä tuo iloa ja rikastuttaa elämää.
  • Median tekeminen: MEKA TV:n kautta Me Itse -ryhmät tuottavat omaa sisältöä, kuten videoita ja podcasteja. Tämä antaa äänen kehitysvammaisille ihmisille ja lisää heidän näkyvyyttään.

Miksi Me Itse -toiminta on tärkeää:

  • Vahvistaa yksilöiden itsetuntoa ja osallisuutta.
  • Luo yhteisöllisyyttä ja verkostoja.
  • Vaikuttaa yhteiskuntaan ja edistää tasa-arvoa.
  • Rikastuttaa kulttuuritarjontaa.
  • Tukee mielenterveyttä ja hyvinvointia.

Miten voit olla mukana:

  • Liity Me Itse -ryhmään: Kaikki ovat tervetulleita mukaan toimintaan.
  • Tule tapahtumiin: Seuraa Me Itse -ryhmien ilmoituksia ja osallistu tapahtumiin.
  • Vapaaehtoistyö: Tarjoa apuasi ryhmän toiminnassa.
  • Tuki: Kerro Me Itse -toiminnasta ystävillesi ja tutuille.

Lisätietoja:

Yhteenveto:

Satakunnan Me Itse meikäläiset ovat aktiivinen ja monipuolinen yhteisö, joka tekee arvokasta työtä Satakunnan hyväksi. Heidän toimintansa on tärkeä osa yhteiskuntaa ja se tuo iloa ja valoa monien ihmisten elämään.


Niin että tällaista Iloa ja Valoa Satakunnasta tällä kertaa.

lauantai 21. syyskuuta 2024

Tähtitaivaan elokuvapiirin syyskausi alkoi

Olemme aloittamassa syksyn kurssia. Hyvin on alkanut. Suunnitellaan mitä tehdään, on ainakin tekemistä.

Tällä porukalla aloitetaan syyskausi, yksi ei halunnut tulla kuvaan

Syksy on alkanut hyvin, näkee toisia. Hommia kyllä riittää.

Kysyin muilta, mitä kuuluu

  • tuntuu samanlaiselta, kun viimekin vuonna
  • hyvin menee, kun kurssi alkoi
  • siinä menee
  • tuli niin äkkiä tämä kysymys, siinä menee kerrallaan
  • menee päivä kerrallaan välillä kaksi

Hyvällä mielellä alkoi syksy, saa pitkästä aikaa vaihtelua. Uudet ideat ovat aina tervetulleita. 

Katsottiin vähän, mitä ollaan alkuvuonna tehty.



Hyvä tästä on mennä taas eteenpäin.

Päivän päälliköt ja vertaisohjaajat

Ensi kerralla tehdään uutiset ja osallistutaan ILON JA VALON teemaan.

Janne Lautanala
Eurajoen meikäläisten puheenjohtaja ja vertaisohjaaja

keskiviikko 4. syyskuuta 2024

Töitä tehdään lujaa vauhtia Porissa

Moi taas, täällä Santeri. 


Osallisuus teatterille kuuluu hyvää. Työtä tehdään lujaa vauhtia.


Museonäyttelyn ohjelmaa käsikirjoitetaan lujaa vauhtia


Syksyn ensimmäinen keikka oli Raumalla

Sinisen meren elokuvajuhlissa.


Siellä juhlittiin neljää satakuntalaista elokuva Ryhmää ja samalla juhlittiin Veikko Rantasen eläkejuhlia.


Raumalla vedettiin yllätyskeikka elokuvateatteri Iso-Hannussa

Raumalla meni kaikki ihan loistavasti.


Blue Sea Film Festivaalien avajaisissa 23.8.2024


Seuraava keikkaa harjoitellaan,

joka on viikon päästä tiistaina, kun on Osallisuuden jäljillä - Satakuntalaista yhteisöelokuvaa neljällä vuosikymmenellä

näyttelyn avajaiset Satakunnan museolla.


Meikäläisten vuoden suurin urakka Satakunnan museolla

Toivottavasti sinne tulee väkeä paljon ja käy vielä uusiksi siellä,

kun näyttely on avoinna.


Santeri Saarinen

Porin Me Itse meikäläisten puheenjohtaja

maanantai 2. syyskuuta 2024

Satakunnan meikäläisten syyskuun kulkuennuste 2024

Syyskuu alkaa taas ryminällä. 7.9. Osallisuus teatterin Kuuluvammaksi porukka esiintyy Kemuissa Helsingissä ja 10.9. avataan Osallisuuden jäljillä -näyttely Satakunnan museossa. 

10.9. aukeaa tämä

Sitten avataan syksyn toimintaa Sivistyneesti kansalaisopistoissa ja koitetaan kiivaasti löytää jostain tukea ensi vuoden toimintaan, jota ei vielä käytännössä ole laisinkaan.

Syyskuussa 2024

2.9. SEKKissä puurretaan näyttelun rakentamisen kanssa. Illalla Jaanan kanssa Kankaanpäähän.

3.9. Teatterin kanssa hierotaan 10.9. Osallisuuden näyttelyn avajaisohjelmaa sekä illalla Tiistaitiimi kokoontuu. Ari ja Tiia vetävät iltaa Eurajoen meikäläisten kanssa.

4.-5.9. rakennetaan näyttelyä Satakunnan museolla. 

7.9. Eija, Jaana,Tiia ja Ari sekä Dansku ja Keltainen kuu esiintymässä KeMuissa Helsingissä. Luultavasti isoin yleisökeikka tänä vuonna.

KeMuissa tavataan 7.9.

9.9. Museonäyttelyn viimeisiä silauksia.

10.9. Osallisuuden jäljillä -näyttelyn avajaiset kello 13:00. Pertti Rajala avaa näyttelyn ja Osallisuus teatteri esittää puolen tunnin setin myös ja kertoo, mistä tästä kaikesta on oikein kyse.

11.9. häärätään Huittisissa tekemässä uutta historiaelokuvaa Hulivilien kanssa. 

12.9. alkaa Tekunkorven elokuva- ja muistelupiirin syyskausi Otsolan opiston piirinä.

14.9. Huittisten Hulivilien syyskausi alkaa Sataopistossa.

17.9. Osallisuus teatteri vetää vähän henkeä ja alkaa todenteolla suunnittelemaan Sivistyneesti näytelmää.

18.9. Taikusydän palaveri ja illalla Uudenkoiviston koululla muistellaan Impolan kaupunginosaa.

19.9. Tekunkorvessa.

21.9. alkaa Tähtitaivaan elokuvapiirin sekä Kiukaisten meikäläisten elokuvapiirien syyskausi.

Kaikki MEKA TV ja Satakunnan meikäläisryhmät tässä mukana

23.9. Ojantien SosMedia kurssi alkaa. Iltapäivällä Tiian työnohjaus palaveri.

24.9. Osallisuus teatterin ja Monituotteen Porin seudun kansalaisopiston syyskausi alkaa.

26.9. Tekunkorpi

28.9. Eurajoen meikäläisten tapaaminen. Tänään alkaa myös Satakunnan Ilon ja Valon tapahtumaviikot, joissa KAIKKI Satakunnan meikäläisryhmät ovat mukana.

30.9. Merikarvian kansalaisopiston kausi alkaa. Sitten onkin taas kaikki Satakunnan meikäläisten vauhdissa mukana.


Vuoden teema, mihin KAIKKI meikäläisryhmät ovat sitoutuneet

Tohinaa ja täystyöllisyyttä riittää taas koko kuukaudeksi tällä erää. Lokakuussa sitten riehutaan ympäri maakuntaa Sivistyneesti Ilon ja Valon teemaviikkojen yhteydessä.